Silvennoisen Suvivieras, osa 9: Jussi Ahokas
"Kun tietää mitä tämä nykyinen toiminta on ja mitä täällä halutaan, niin näen, että täällä on mahdollisuus nousta takaisin siihen suurseuran asemaan!"
Vaikka Jussi Ahokas onkin liigavalmentajana vielä melko tuore tapaus ja on hädin tuskin nelikymppinen, niin valmennuskokemusta riittää, sillä hän on valmentanut jotakuinkin puolet elämästään. Ennen valmentajaksi päätymistä Ahokas viihtyi kentän puolella ja tarkemmin sanottuna tolppien välissä, kunnes rajat pelaajana tulivat vastaan. Korkein huippu tuli HIFK:n organisaatiossa.
– Olin mukana siihen Liigan porteille asti, eli vähän pääsin liigaringin tunnelmaa maistelemaan, mutta kun ei koppi tarttunut, niin parempi, että ne jotka ei osaa, valmentaa.
– Sitten kun lopetin, niin sen jälkeen en ole kamoja päälle vetänyt, eli puhutaan noin 15-20 vuodesta. Eli sitten kun pelaaminen loppui, niin se loppui ja sen jälkeen aloin heti valmentaa.
Vaikka pelaajana tulikin seinä vastaan, niin minkäänlaista katkeruutta lajia kohtaan ei jäänyt, vaan Ahokas suhtautui lätkään yhä intohimoisesti, mutta teki sen vain eri näkökulmasta. Siemen valmennusuralle toki kylvettiin jo peliaikoina ja uusi polku vei miehen mennessään.
– Olin jo 16-vuotiaana kiekkoleireillä ohjaamassa ja vetämässä. Olin aina kopissa ollut myös äänessä ja antamassa ohjeita. Tykkäsin saman tien ohjaamisesta ja halusin tehdä töitä urheilun parissa. Hyppäsin oikeastaan suoraan kaksikymppisenä opiskelemaan liikuntaa ja sillä tiellä oikeastaan ollaan.
– Olisinko ollut 21-vuotiaana jo ensimmäistä kertaa päävalmentajana, kun menin Vierumäelle opiskelemaan ja siellä valmensin Heinolan Kiekon C-junnuja, 1986 syntyneiden ikäluokka taisi olla.
Heinolasta tie vei Lahden Kiekkoreippaan kautta Espoon Bluesin organisaatioon. Tässä kohtaa tulee mieleen kysyä, että missä kohtaa Ahokas alkoi ajatella, että valmentamisesta voisi tulla ammatti?
– Olen ollut aina aika kilpailuhenkinen, eli kun opiskelin samalla ja halusin urheilusta työn, niin kyllä se on koko ajan ollut. Espooseen kun vaihdoin, niin Raimo Summanen minut sinne palkkasi. Siihen aikaan Espooseen tuli iltapäiväjäätoiminta, joka auttoi, että pystyi täysipäiväisesti tekemään valmennustyötä. Usein vedettiin kolme jäätä päivässä, eli ensin lukion aamujäät, sitten junnujen iltapäiväjäät ja sen jälkeen valmentamani B-junnujoukkueen jäät. Sillä tavalla menin sen kolme vuotta, minkä B-junnuja valmensin.
B-junnujen jälkeen Ahokas luotsasi Bluesin A-junnuja neljän vuoden ajan, jonka jälkeen tie vei Jääkiekkoliiton leipiin. Ahokas aloitti alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa ja vei samaisen ikäluokan lopulta alle 18-vuotiaiden MM-kultaan keväällä 2016. Tämä pesti puolestaan vei Ahokkaan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi ja se retkihän tunnetusti päättyi myös kultamitaliin tammikuussa 2019.
Kun puhumme siitä, miten Ahokas on ollut onnellisessa asemassa, ettei hänen ole vielä urallaan tarvinnut töitä hakea, niin paljastuu sellainekin ilmeisen vähän tunnettu fakta, että Ahokas ehti tehdä kahteen otteeseen töitä myös Chicago Blackhawksille.
– Olin heidän mukanaan ennen kuin alle 20-vuotiaiden maajoukkuepesti alkoi ja myös pienen pätkän verran sen jälkeen, kun maajoukkuepesti loppui. Olin siis ihan kykyjenetsijänä. Pääsin mukaan palavereihin ja näkemään vähän heidän kesäleirejään, että mitä se touhu on.
– Yhtenä vuonna tuli 170 matkavuorokautta, että kyllä siinä on ollut vaimo kovilla.
– Toisaalta se on samanlaista hommaa kuin juniorimaajoukkueiden valmentajana, eli silloin vain kiersin ympäri Suomea, katsoin pelejä, annoin palautetta ja etsin pelaajia, joista saisi parhaan mahdollisen joukkeen. Samalla tavalla NHL-seura etsii ikäluokan parhaita pelaajia ja tietoa heistä.
Ahokas kertoo, miten hänen erilaiset kiekkopestinsä ovat avanneet uusia ovia ja miten hän on päässyt näkemään paljon erilaisia tapoja tehdä ja kohtaamaan erilaisia tapoja ajatella lajiin liittyviä asioita. Itse ainakin pidän perspektiivin saamista ja maailmankuvan avartumista tärkeinä asioina.
– Se on vain hyvä. Tätä valmennustakin voi tehdä niin monin eri tavoin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa valmentaa, kuten ei ole yhtä oikeaa pelitapaakaan. Sehän tässä kiehtookin, kun tämä on niin monipuolinen juttu.
– Kuitenkin tämä on kiinni ihmisten kanssa toimisesta. Se tässä on tärkeintä. Totta kai fysiikat, pelitavat ja lajitekniikat kuuluvat juttuun, mutta se tärkein on, että mikä on se kontakti ihmiseen ja miten se joukkue ja ryhmä saadaan toimimaan. Sehän on se millä se tulos minun mielestäni tehdään ja mikä on mielenkiintoisin juttu tässä valmentajan työssä.
Ihminen edellä
Kun Ahokkaasta puhutaan valmentajana, niin häntä kuvaillaan ihmisläheiseksi, modernin ajan valmentajaksi. Se herättää kysymyksen, että kun hänellä kerran on jo pitkä siivu valmennusuraa takanaan, niin onko näin ollut aina? Onko ihminen ollut hänen ajattelussaan aina keskiössä?
– Kyllä se on ollut minulla heti alusta. Se on varmaan peräisin siitä, kun olin maalivahti ja siinä on yksilövalmennus niin lähellä. Minulla on ollut muutamia valmentajia, joiden kohdalla olen todennut, että heidän tyylillään en ainakaan aio valmentaa. Ihmisten kanssa toimiminen ei ole vaatimustasosta pois. Molemminpuolisesta luottamussuhteestahan tässä on kaikin puolin kysymys.
– Eli ihan normaalia ihmisten kanssakäymistä. Toinen on vain toisessa asemassa kuin toinen ja se auktoriteetti tulee muilla tavoin kuin huutamalla tai olemalla ihmiskyrpä. Sen pitää tulla kompetenssin ja muun toiminnan kautta. Sitten kun on aihetta sanoa ja ei tehdä yhdessä sovittuja asioita, niin sitten on palautteen aika.
Tämä kuulostaa siltä, että avoimuus ja rehellisyys ovat Ahokkaalle tärkeitä arvoja ja että hän myös pelaa kopissa hyvin avoimin kortein?
– Miten tätä muuten voisi edes tehdä? Hyvin vaikeaa se ainakin olisi. Se helpottaa kaikkia ja kaikilla on turvallinen olo, eikä tarvitse miettiä, että ”mitähän peliä tuo nyt pelaa”, vaan silloin on homma selvä ja silloin uskon, että kaikista saadaan paras esiin.
Totean Ahokkaalle, että vaikka pidänkin sitä erinomaisena asiana, että jääkiekkokeskustelussa puhutaan nykyään paljon taktisista ja pelillisistä asioista, niin samalla harmittelen sitä, että sekin on lopulta vain yksi asia isossa kokonaisuudessa.
Tärkeimpiä oppeja mitä koen saaneeni näiden vuosien aikana, kun olen päässyt TPS:n arkea seuraamaan lähempää on se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. En tietenkään malta olla kysymättä Ahokkaalta, että näkeekö hän asian niin?
– Onhan se näin. Kyllä meillä pitää olla selvät sävelet, että miten pelaamme ja toimimme ja sen pitää olla selvää, että mihin pyrimme, kun kuitenkin on joukkueurheilusta kyse. Mutta samalla se voi linkittyä aivan kaikkeen.
– Mutta miten päätetään pelata, niin se on se juttu. Ja miten saamme sen viestin perille, miten saamme pelitilannetaidot sekä ne pienet asiat näkyviin, jotta pelitapa voisi toimia, niin siitähän tässä on kyse, jos pelkästään pelistä puhutaan. Mutta sitten on niin, että kun halutaan pelata tietyllä tavalla, niin se vaatii tietyntasoista kuntoa, eli sitten tulee fysiikka siihen mukaan.
– Ja jos halutaan, että ihminen uskaltaa tehdä rohkeasti asioita, niin ihmisen pitää olla hyvässä tilassa. Sitten me valmentajat voimme myös lyödä liialla tietomäärällä pelaajat ähkyyn, että se peli hidastuu aivan varmasti, kun Heillä on liikaa ajateltavaa. Se todella on monen asian summa.
No, nyt kun asiaa jo sivuttiin, niin pakkohan samalla polulla on jatkaa, eli millaista peliä Ahokkaan Tepsi pyrkii pelaamaan? Mitkä ovat keskeisiä seikkoja?
– Hyökätään viisikkona yhdessä ja rakenteen pitää olla kunnossa, koska silloin pystymme myös paineistamaan ja riistämään sekä olemaan myös fyysinen joukkue. Meidän pitää olla joukkue, joka pystyy pysymään kiekollisena ja kamppailemaan hyvin, mutta silti sitoutumisen ja puolustamisen pitää olla ykkösprioriteetti. Se ei sulke pois hyvää hyökkäämistä, mutta sitoutuminen ja tiiveys vaatii kovan työmäärän. Mutta pitää pelata niin kuin peli pyytää.
– Aina kun tätä kysytään, niin olen sitä mieltä, että se on niin hiton laaja asia, mutta jos sitä nyt yrittää tiivistää, niin taistelu ja yhtenäisyys ovat isoja asioita. Että se näkyy, kuinka joukkue heittäytyy pelille, antaa kaikkensa eikä luovuta. Mutta se ei ole pois siitä, että joukkue pelaisi hyvää kiekollista peliä.
– Viisikon rakenne pitää olla ja sen rakenteen sisällä pelaaja voi tehdä ratkaisuja. Ammattikiekossa kun on sovittuja asioita ja sovittu tapa, miten pelaamme, niin jos vaikka hyökätessä yksi tekee jotain ihan muuta, eli ei laita kiekkoa liikkeelle, vaan lähtee puskemaan, niin muut neljä ihmettelee, että mitä hemmettiä, he joutuu jarruttamaan hyökkäyssiniviivalle ja vauhti lähtee pois. Aika vaikea siitä on yksin mitään tehdä, eikä muut ehdi maalille.
– Jos halutaan tuottavasti pelata, niin kaikkien pitää pystyä toimimaan meidän joukkueen tavan mukaisesti. Se antaa koko viisikolle turvaa ja sitä kautta peli helpottuu, nopeutuu ja selkeytyy.
Jotain suurempaa
Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen jälkeen Ahokkaan oli aika ryhtyä liigavalmentajaksi ja kahden viime kauden ajan Ahokas luotsasi KooKoota, joka pelasi hänen kausinaan liigahistoriansa parasta kiekkoa.
Etenkin kaudella 2019-2020, kun korona söi playoffit Liigan kalenterista kokonaan, olin pahoillani Lukon, mutta eritoten KooKoon puolesta, sillä varsinkin näin jälkikäteen ajateltunta kevät 2020 olisi ollut aiemmin parjatlulle laajennusseuralle valtava mahdollisuus todella menestyä, koska edellytykset sille olivat ehdottomasti olemassa.
Viime kaudella KooKoon matka päättyi playoffien ensimmäiselle kierrokselle. Samalla päättyi Ahokkaan aika Kouvolassa. Vaikka korkeimmat huiput jäivät saavuttamatta, niin Ahokas näkee matkalla olleen paljon tuloksia isompi arvo.
– Ehkä hienoin asia oli se, että nostimme KooKoon pysyvästi liigakartalle, eli ettei seura ollut enää hännänhuippu, vaan kilpaileva ryhmä.
– Taisin myös olla liigataipaleen ensimmäinen valmentaja, joka ei saanut potkuja, Ahokas lohkaisee.
Siitä päästäänkin nykyhetkeen. Sikäli, kun minä mistään mitään ymmärrään, niin Ahokas oli yksi valmentajamarkkinoiden kuumimmista nimistä. On siis pakollisen kysymyksen aika. Mikä toi hänet juuri Turkuun ja Tepsiin?
– Näen Turun aivan mahtavana paikkana ja Tepsi on suurseura. Olen kasvanut siihen, että täällä on kannua nosteltu ja paljon.
– Kun tietää mitä tämä nykyinen toiminta on ja mitä täällä halutaan, niin näen, että täällä on mahdollisuus nousta takaisin siihen suurseuran asemaan.
Kävin keväämmällä erään keskustelun, jossa toinen osapuoli heitti ilmoille ajatuksen siitä, että Tepsin rynnistäminen hopealle antaisi Ahokkaalle hankalammat lähtökohdat, kun muutoin hän olisi päässyt tulemaan sisään paineettomammin.
Itse taas uskon, että asia on aivan toisin päin. Nythän on nähty, että täällä on edellytyksiä pärjätä, joten oletan, että Ahokkaan kaltaista kunnianhimoista valmentajaa viime kaudella otetut askeleet vain innostavat.
– Totta kai! Pelaajille jäi nälkää ja näen, että kun suurseuraan tulee, niin samat paineet siinä aina on, että pitää pystyä voittamaan ja menestymään. Se kuuluu tähän ja me haluamme menestyä. Samalla lailla joka vuosi se työ pitää tehdä. Minuahan olisi se harmittanut, jos Tepsi olisi ollut vaikka kymmenes. Nythän tässä on aivan erilainen pohja, minkä päälle lähteä rakentamaan.
– Sen takia halusin tänne tulla. Kouvolassa on hyvä juttu ja se kasvaa koko ajan, mutta silti näen sen niin, että täällä voimme tehdä vielä jotain suurempaa.
Tässä välissä on tunnustettava se tosiasia, että olen erehtynyt uskomaan siihen, että menestyminen vaatisi jonkinlaista useamman vuoden projektia. Eli kun uusi valmentaja tulee taloon, niin ensimmäisenä vuonna ajetaan asioita sisään ja kaikki tähtää esimerkiksi menestykseen projektin kolmantena vuonna. Vasta nyt olen havahtunut siihen, että tästä on tullut yleisesti hyväksytty totuus, vaikka se onkin silkkaa silmänlumetta. Siitä on tullut käsite, jolla ostetaan aikaa ja keinotekoista työrauhaa.
Toisaalta, kun mietin omaa aikaani TPS-selostajana taaksepäin, niin Tepsissä ei ole tähän suoranaisesti lähdetty, vaan pitkäjänteisyyden ohella on aina puhuttu suoraan siitä, että menestystäkin pitää tulla. Nyt kun asiaa ajattelen, niin erona aiempiin vuosiin tuntuu olevan se, että nyt Tepsissä on parempi perusta menestyä kuin ennen.
Mutta minun ajatteluuni tämä projektihapatus oli vaikuttanut niinkin syvästi, että siksi oli vaikea reilu vuosi sitten ymmärtää millään tasolla sitä, että miksi Raimo Helminen palkattiin vain vuodeksi, kun kaikki alkaisi taas alusta?
Paitsi että niinhän se ei aivan mene. Tai menee, mutta se tapahtuu joka ikinen kausi riippumatta siitä kuka on puikoissa. Viime kausi opetti siis sen, että joukkueen elinkaari on aina vain se yksi vuosi. Ja nimenomaan tästä myös Ahokas on puhunut ääneen jo ennen Turkuun tuloaan.
– Olisihan se väärin lipuistaan maksavia katsojia kohtaan, että tulisin tähän ja alkaisin selittää jostain kolmen vuoden projektista. Koska he sitten tulisivat katsomaan pelejä? Silloin kolmantena vuonna? Kyllä meidän toiminnan ja tekemisen pitää tähdätä menestymiseen heti.
– Ja sitten on se, että pelaajat vaihtuvat kausien välillä. Totta kai toivomme, että saamme pidettyä rungon kasassa, mutta fakta on, että jos teemme asiamme hyvin, niin tuosta lähtee pelaajia NHL:ään ja isompiin liigoihin.
– Maksukyky ei vain Suomessa riitä. Vaihtuvuus on tämän päivän Liigassa iso. Totta kai pyrimme pysyvyyteen, mutta kun ryhmästä pari-kolme ukkoakin vaihtuu, niin ryhmän dynamiikka on jo aivan erilainen. Siksi myös näen, että tämä on aina jokavuotinen juttu.
Kaiken määrittävä maila
En muista olenko sitä itse jutuissa koskaan tullut maininneeksi, mutta Suvivieraan ideana on ollut alusta lähtien se, etten varaudu näihin tapaamisiin valmiilla kysymyspatterilla, vaan lähden liikkeelle ilman minkäänlaista ennakkokäsikirjoitusta. Ajatuksena on siis vain jutella ja katsoa mihin se johtaa.
Ahokkaan kohdalla teen sikäli poikkeuksen, että oli ehdottomasti yksi aihe, jota en aikoisi sivuuttaa. Olen näet viime vuosien aikana pohtinut paljon sitä, kuinka mahdotonta ulkopuolisen on arvioida sitä onko valmentaja hyvä vai ei. Koska kyse on tulosurheilusta, niin julkisessa keskustelussa tulos lopulta määrittää valmentajan hyvyyttä ja mielestäni se on aivan liian suppea ja suorastaan yksisilmäinen tapa arvioida asiaa.
Kerronkin Ahokkaalle, että olen käyttänyt häntä esimerkkenä perustellessani kuinka järjetöntä on arvioida valmentajaa yksinomaan tulosten kautta. Koska keskustelukulttuuri kiekon ympärillä on mitä on ja tulosuskovaisuus elää esimerkiksi median tekemisissä vahvana, niin jos Ahokkaan valmentama Suomen alle 20-vuotiaiden ryhmä olisi hävinnyt puolivälieräottelun Kanadalle, olisi Ahokasta lyöty kuin vierasta sikaa. Mutta kun turnaus päättyi miten päättyi, niin Ahokasta pidettiin suorastaan nerona.
Tämä on mielestäni järjetöntä siksi, ettei Ahokkaalla itsellään ollut käytännössä mitään vaikutusta tilanteeseen, joka todella ratkaisi sen olisiko Ahokas onnistunut valmentajana vai ei.
Tuon ottelun jatkoajalla Kanada nimittäin sai luotua upean maalintekopaikan puolustaja Noah Dobsonille. Hänellä oli edessään neliöittäin tyhjää maaliverkkoa, mutta hänen mailansa petti. Suomi lähti vastaiskuun ja Toni Utunen ampui Suomen välieriin.
Eli jos hieman mutkia oiotaan, niin tässä tapauksessa kanadalaispelaajan katkennut maila siis ratkaisi sen, että onko Ahokas pätevä valmentaja vai ei? Eihän se nyt varmaankaan hänestä parempaa valmentajaa tehnyt, että sattuma puuttui tällä tavalla peliin?
– No ei tietenkään. Se on aina pienestä kiinni tässä meidän lajissa. Vuotta aiemminhan olin umpisurkea valmentaja. Puolivälierissä kun hävittiin, niin Tshekin maalivahdilla oli selvästi enemmän torjuntoja, meillä oli useampi tolppa pelin aikana ja paikkoja oli, mutta ei mennyt. Sitten jäimme rankkareilla ulos. Vaikka pelillisesti olimme niskan päällä, niin silti voi aina hävitä pelin. Sen jälkeen on vain tehtävä asiat paremmin.
– Ei se minua valmentajana muuta. En ole koskaan niin hyvä valmentaja kuin sanotaan, enkä niin huono kuin sanotaan, eli totuus on siinä jossain keskivälissä. Mutta päivittäinen laatu ja tekeminen, niin siitähän tämä homma koostuu.
Olisikin yksi asia, jos puhuttaisiin vain tuloksista, mutta pidän sitä epäreiluna ja aivan liian raakana, että pelaajia ja valmentajia kohdellaan kuin he eivät olisi edes ihmisiä, jos jääkiekkojoukkue sattuu häviämään muutaman ottelun.
– Siihen oppii, enkä enää ajattele asiaa. Se kuuluu tähän. Sen myllyn kun kävi läpi, että olet joko sysipaska tai sitten yhtäkkiä niin kovin hyvä, niin opin suhtautumaan siihen, että miten asioista kirjoitetaan.
– Sehän on mahtava juttu, että meistä kirjoitetaan ja meistä ollaan kiinnostuneita ja saamme tehdä tätä juttua. Sehän on ihan ykkösasia tälle lajille, että ihmisiä kiinnostaa ja pelejä käydään katsomassa.
– Mutta minulla on ihan muut arvot, eli ei se minusta tee huonompaa ihmistä, jos olisinkin huono jääkiekkovalmentaja. Minulla on edelleen kotona vaimo ja kolme lasta, eikä tyttäriäni kiinnosta jääkiekko pätkääkään. Heille iskä on nolo, vaikka olisin millaisella jalustalla. Niin se vain on!
Palaan vielä Dobsonin mailaan ja siihen kuinka absurdi ajatus se on, että kyseisestä sattumuksesta on edes mahdollista tehdä niin pitkälle vieviä johtopäätöksiä, kun Ahokas vetäisee ässän hihasta.
– Luultavammin hän olisi kuitenkin ampunut ohi siitä. Näin olen aina sanonut.
Markku Silvennoinen
– Kirjoittaja on Radio Cityn TPS-selostaja
