Silvennoisen Suvivieras, osa 1: Elmeri Eronen
Markku Silvennoisen mestaroima Suvivieras -juttusarja on taas täällä!
Ennen kuin Elmeri Eronen lähti Tepsistä kohti Hämettä, pidin häntä Liigan tarkimmin varjeltuna salaisuutena. Hän oli mielestäni häikäisevä pelaaja kaikessa häikäisemättömyydessään. Kun hän lähti, oli sellainen olo, että kaikkea ei ole vielä nähty, eikä sanottu hänen kohdallaan.
Kaksi vuotta myöhemmin salaisuus on paljastunut. Kaksi yli 30 tehopisteen kautta peräkkäin. Paikka maajoukkueringissä. Viimeisten joukossa ulos MM-hopeajoukkueesta.
Paljon on siis tapahtunut sen jälkeen, kun Elmeristä kyseltiin, että ”eiks toi oo Erosen Kimmon poika?” hänen ottaessaan ensimmäisiä askeliaan Liigassa.
Kausi oli 2014-2015. Paperilla kovasti vahvistuneella TPS:llä oli jälleen meneillään niinä aikoina valitettavan tuttu kunnianpalautusoperaatio, joka sekin oli syksyllä lähtevä väärään suuntaan ja katastrofi oli pian valmis. Taas.
Jatkuva pelaajarumba, tappiokierre sekä monella tapaa täysin omilla toimilla ansaittu ja toisaalta osin ansaitsematonkin mediamyräkkä pitivät huolen siitä, että tapahtumat TPS:n ympärillä olivat ainakin värikkäitä.
Aloitin itse selostushommat samalla kaudella ja näin seitsemisen vuotta myöhemmin muistuu valitettavan tarkasti mieleen yhä kovin monia seurahistorian synkeimpiä hetkiä. Toisaalta nyt kun aikaa on kulunut, niin on helppo myös todeta, ettei koko seurayhteisön kärsimys ollut arvotonta.
Se sai aikaan lopullisen muutostarpeen, joka alkoi kantaa hedelmää heti seuraavalla kaudella. Toinen arvokas asia, minkä seuran silloinen tuloskunto sekä kaikenkarvainen sirkustelu toi muassaan oli se, että Tepsin huikeaa kautta pelannut lahjakas A-juniorikatras saatiin ajettua monelta osin sisään tulevia kausia ajatellen. Yksi eniten hyötyneistä oli juuri Eronen.
– Meille nuorille pelaajillehan se oli hyvä. Pääsin itse pelaamaan Tomas Mojzisin kanssa kolmisenkymmentä peliä ja pääsin pelaamaan todella isoja minuutteja, vaikka en ehkä sellaisia vielä olisi ansainnut. Se toi niin paljon kokemusta ja kehityin todella paljon, Eronen muistelee.
– Kai se hieman ihmeellistä oli kopissakin, mutta silloin mentiin vain laput silmillä eteenpäin. Nykyään sitä miettii enemmän sellaisiakin asioita.
Kytemässä ollut toivonkipinä sai konkreettisemman ilmiasunsa myöhemmin keväällä. Edustusjoukkueen kausi oli liputettu käytännössä maaliin jo hyvissä ajoin ennen lumien sulamista, mutta A-nuorten meno jatkui vakuuttavana ja playoffeihin mennessä Tepsin nuorukaiset olivat saaneet turkulaiset liikkeelle.
Yleisömäärä kasvoi ottelu ottelulta ja vaikka nyt tuo kevät tuntuukin todelliselta Tepsin riemumarssilta, niin harva muistaa, että kannujahti oli tyssätä heti alkuunsa. Tepsin tarina kuitenkin kesti, vaikka puolivälieräsarja lähti karusti käyntiin.
– Se ensimmäinen sarja Kärppiä vastaan oli pahin. Heillä oli Sebastian Ahoa, Radek Koblizekia, Markus Nutivaaraa ja Jesse Puljujärveä. Hehän menivät pelaamaan vielä Liigan mukaan ja nostivat siellä kannua.
– Kertoo meidän joukkueestamme paljon, että mehän olimme siinä sarjassa jo tappiolla 2-0, mutta saimme kaikki parhaat mukaan pelaamaan ja veimme kolme putkeen. Se fiilis ei unohdu.
– Peliajat olivat sinä keväänä kyllä jäätävät. Pelasin yhdessä Keskitalon Miron kanssa varmaan yli kolmeakymmentä minuuttia peliä kohden. Toki Nutivaara vetikin sitten vielä isompia minuutteja, eli melkein neljääkymmentä minuuttia peliä kohti.
Välierissä sarjan kestomenestyjä Blues ei voinut vahvemmalleen mitään, vaikka pelit olivatkin tiukkoja. Viimeinen välierä jätti minulle ikuisen muistijäljen ja opetti jotain hyvin oleellista junnukiekosta. Kaikki on mahdollista hetkenä minä hyvänsä.
Ehdin näet julistaa TPS:n finaalipaikan varmaksi, kun Martin Berger ampui kiekon sisään ajassa 59:50 vieden Tepsin saavuttamattoman tuntuiseen 3-2-johtoon. 10 sekuntia tuntui pelkältä muodollisuudelta, mutta kommentattorinani ollut Juuso Nieminen edelleen vannotti, että tarkkana täytyy olla.
Eikä syyttä.
Bluesin Joonas Niemelä onnistui pääsemään avopaikkaan aivan viimeisellä sekunnilla. Eronen muistaa huvittavan tilanteen myös hyvin.
– Menimme siihen viimeiseen vaihtoon, että nyt hoidetaan rauhallisesti sekä varman päälle ja sitten se kiekko olikin ylärimassa.
Finaalisarjasta tuli Tepsin näytös ja HPK:lle jäi vain sivustakatsojan rooli. Siinä missä Turun peleissä oli yleisömäärä pikkuhiljaa kasvanut, niin finaaleissa se näkyi myös vierashallissa. Rinkelinmäki raikui, tanssi ja soi, kun matkaan lähtenyt TPS-kannattajien porukka pisti positiivisen hulinan päälle muutoin varsin tyhjässä hallissa.
– He pääsivät yllättämään meidät. He olivat siellä päädyssä ja vaikuttivat ensin ihan tavallisilta katsojilta, kunnes kaikki alkoivat hyppimään ja Tepsi-laulut alkoivat raikaamaan.
Sarjan kolmas ottelu on toistaiseksi TPS:n lähihistorian SE ottelu, kun puhutaan panoksista, yleisömäärästä ja ennen muuta tunnelmasta. Kärjistetysti vanhempiensa, tyttöystäviensä, kavereidensa ja muutaman satunnaisen lätkäentusiastin edessä pelaamaan tottunut A-junnujoukkue pääsi yrittämään mestaruuden varmistamista yli kymmentuhatpäisen yleisön edessä.
– Olen sen varmaan ennenkin jossain haastattelussa sanonut, mutta kun tulimme sisään siinä viimeisessä pelissä ja halli oli pimeänä, yleisö oli laittanut taskulamput päälle, niin kyllä siinä mietti, että nyt on kyllä melkein varma voitto tulossa. Että tämän me hoidamme ja ettei tätä voida hävitä. Se oli niin hieno fiilis kyllä.
Tallinderin adjutantti
Seuraavasta kaudesta lähtien Eronen oli Tepsin luottomiehiä ja löysi useimmiten paikkansa Henrik Tallinderin viereltä. Eronen viihtyi niin sanotusti oppimispuun alla. Legendan kanssa tekemisissä oleminen avasi nuoren pojan silmiä ja hän myös omaksui paljon niin sanottua hiljaista tietoa.
– Hänen kanssaan oppi, että mitä vaatii, jos haluaa olla kokonaisvaltaisesti Liigan parhaita puolustajia, kuten hän oli. Eli sain nähdä joka päivä ammattimiehen tekemistä läheltä.
Tallinder on henkilökohtaisesti minulle suuri hahmo ja pidän häntä äärimmäisen hienona ihmisenä, mutta hän on eittämättä eräs niistä pelaajista, joka todella muuttuu, kun kypäränremmi meni kiinni. Leppoisa perheenisä väsyneine puujalkavitseineen katosi ja tilalle tuli mielettömän voitontahtoinen ja kilpailuhenkinen pelaaja, joka taiteili usein sääntöjen rajamailla ja pelasi piinkovalla tunteella. En malta olla kysymättä Eroselta, että miltä Tallinderin persoonan suuri kontrasti vaikutti pakkiparin silmin?
– Kyllä siinä nuorena poikana välillä katsoi vierestä, että ”noni, nyt Talle näkee punaista taas”. Taisin olla vähän liian nuori rauhoittelemaan häntä. Ei siinä uskaltanut alkaa sanoa, että ”ta det lungt ny”, Eronen nauraa.
Uskon vahvasti siihen, että ajan pitää antaa kulua, ennen kuin voidaan todella nähdä ja todeta, että mitä esimerkiksi tulokset urheilussa merkitsevät ja miten ne asettuvat siihen kuuluisaan isoon kuvaan. Aikaa, jolloin Eronen viimeksi pelasi Tepsissä voisi näin muutaman vuoden perspektiivillä kutsua ”raivausvuosiksi”, jolloin seuraa piti elvyttäää ja kaikki vanhat möröt raivata pikkuhiljaa kellareista esiin sekä heivata ne pihalle.
Tulokset kertovat sen, ettei aika ollut vielä kypsä Tepsin paluulle mitalikantaan. Silti minua riepoo aivan todella se, ettei näille kausille anneta arvoa, joka niille kuuluu. TPS pelasi monta hyvää kautta. Ne eivät olleet loistavia, mutta en olivat hyviä. Mutta koska Eronen on ainoa pelaaja, jolta asiasta voin kysyä, niin tilaisuus on käytettävä. Mitä niiden kausien Tepsistä lopulta puuttui?
– Sitä on edelleen vähän vaikea sanoa. Meillä oli kuitenkin hyvä joukkue. Olikohan se kuitenkin sellainen rutiini, joka vaikka vuonna 2018 Tapparalla oli. He eivät antaneet helppoja eikä tullut sellaisa helppoja iltoja, että saisit yhtäkkiä heiltä napattua voiton playoff-sarjassa. Pienestä kiinni nekin pelit olivat ja taso oli vaan niin kova.
Yksi suoraan sanottuna ärsyttävimmistä sanonnoista jääkiekossa on se, ettei loukkaantumisten taakse muka voisi mennä. Tietysti ymmärrän, ettei joukkue siinä hetkessä ollessaan saa jäädä paria pelaajaa suremaan, mutta eihän se nyt voinut olla näkymättä, että poissa oli vuorollaan Tallinderia, Tomi Kalliota, Dave Spinaa ja milloin ketäkin. Vai mitä sanoo Eronen?
– Kun ison roolin äijät yhtäkkiä tippuu, niin kyllä se vain vaikuttaa väkisinkin. Totta kai se voi yhdistääkin joukkuetta, mutta ei se ikinä ole hyvä asia.
– Sitten on sekin, että joukkuetta olisi ollut parempi peluuttaa vähän tasaisemmin, että se kuorma ei olisi ollut aivan niin iso, kun pelattiin kuitenkin joka toinen päivä ja alla oli jo pitkä kausi. En tiedä voiko tässä nyt alkaa sellaisia asioita jossittelemaan.
– Pelasimme monta hyvää runkosarjaa, eli siitä se ei jäänyt kiinni, mutta kun mietitään vaikka 2019 HPK:ta tai viime kauden Tepsiä, niin peluutus oli sellaista, että painettiin tasaisemmin neljällä sylinterillä ja jokainen kenttä pystyi luomaan jotain. Jotenkin se noissa voittavissa joukkueissa vain on, että roolitus on kunnossa. Veikkaan, että se on yksi niistä salaisuuksista miten pienten marginaalien pelejä voitetaan. Syvyyttä pitää olla.
Keväällä 2019 olin tietenkin pettynyt kuullessani Erosen lähdöstä HPK:n riveihin, mutta sinänsä se ei tullut niin isona yllätyksenä. En tuolloin saanut sopivaa tilaisuutta hänen kanssaan asiasta juttella, mutta muistan ajatelleeni, että hänen kehityksensä polki Turussa paikallaan. Joskus pelaajan on revittävä itsensä pois mukavuusalueeltaan päästäkseen eteenpäin, joten liike tuntui loogiselta.
Siksi ottikin päähän seuran puolesta, kun Eronen listattiin pelaajaksi, jonka TPS oli ”jälleen hukannut muualle”, koska se tarkoittaa, että Eronen olisi jätetty täysin heitteille ja häntä olisi kohdeltu huonosti. Tie oli vain sillä erää kuljettu loppuun, mutta välirikosta ei ollut kyse.
– Halusin nähdä jotain muuta, vaikka sainkin Tepsissä ihan mukavasti vastuutakin. Halusin kokea jotain uutta ja katsoa miten onnistun siellä. Kaipasin vähän uusia haasteita, kun on aina ollut ne samat kulmat, sama ympäristö ja samat valmentajat olleet pitkään, niin halusin saada vähän uutta insipraatiota.
– Ei minun osaltani mikään ollut huonosti Tepsissä ollessa, eikä mitään jäänyt hampaankoloon. Halusin vain piristysruisketta ja katsoa, että voisinko saada vielä enemään vastuuta muualla.
– Varmasti sekin on yksi puoli, että minut nähtiin yhdenlaisena pelaajana ja tiesin, että itselläni on potentiaalia. Mietin, että miksi en kokeilisi ja että kyllä Tepsiin voi päästä aina takaisinkin. Vaikka Tepsi on minulle rakas seura, niin on hyvä nähdä myös muuta.
Kun kuuntelen Erosen puhetta, vahvistuu teoriani siitä, että hän ei olisi nyt sama pelaaja, jos olisi jäänyt. Sanotaan, että kirjoittaja sokeutuu helposti tekstilleen. Niin käy helposti myös silloin, kun omaa kasvattia katsotaan samoilla silmillä monta vuotta.
Toisaalta kiekkomaailmaan mahtuu myös monta tarinaa siitä, että pelaaja valitsee sen helpon vaihtoehdon, jää kotiseuraansa ja ennen pitkää kehityskäyrä kääntyy laskuun. Kiekkoilijan ura on sarja valintoja eri vaihtoehtojen välillä. Pitäisi pystyä valitsemaan paras vaihtoehto ja löytää tiensä oikeaan paikkaan, oikeaan valmennukseen ja vieläpä oikeaan aikaan, vaikka mistään ei voi tietää varmaksi mitä nurkan takana odottaakaan.
Eronen teki rohkean ratkaisun ja lähti muualle. Päätös on aina iso, vaikka se kuinka tuntuisikin oikealta. Hirvittikö sen tekeminen?
– Totta kai se vähän hirvitti! Junnusta asti olen pelannut Tepsissä, kaikki tuttu ja turvallinen on täällä, koko suku on Turusta ja niin poispäin. Tunsin HPK:sta ennalta vain Niklas Frimanin. Siellä oli hyvä porukka ja tiivis henki. Siihen oli helppo päästä mukaan ja se auttoi paljon.
– Eikä se vaihtamalla aina parane, mutta minulle se oli hyvä ratkaisu. Totta kai oli myös pientä näytönhalua Tepsiinkin päin, että minusta on isomman roolin pelaajaksi.
Monen asian summa
Jos TPS jonkin virheen Erosen kanssa teki, se oli se, että häntä oli totuttu katsomaan samoin silmin, eikä kuvakulmaa osattu vaihtaa. Se on inhmimillistä, sillä kenenkään silmä ei ole absoluuttinen. Toinen näkee jotain, mitä toinen ei. HPK:ssa hyökkäyspään avut nähtiin ja niihin uskottiin.
Mutta sekään ei itsessään vielä riitä mihinkään. Jos pelaajan halutaan kasvavan ja kehittyvän, niin sitä pitää myös vaatia. HPK:ssa Eroselta ensimmäistä kertaa edellytettiin myös vastuunottoa hyökkäyssuuntaan. Ja mikä tärkeintä, hänelle annettiin mahdollisuus onnistua.
– Minulle sanottiin suoraan, että ”saat näytönpaikan, sinulla on potentiaalia, joten käytä se”. He sanoivat minun olevan hyvä peluri, sitten sain mahdollisuuden ja pystyin sen käyttämään.
Tämä on tietysti yksinkertaistettu versio. Hyvät ja huonot tulokset perustuvat usein erilaisiin kierteisiin. Kun alkaa mennä huonosti, niin asiat kertautuvat herkästi. Toisaalta, kun oikea latu löytyy, niin suksi kulkee kummasti vain liukkaammin ja liukkaammin. Erosen kohdalla käyrä lähti nousuun kesällä 2019, kun kuvioihin tuli uuden seuran lisäksi muitakin uusia asioita ja ennen muuta uusia oivalluksia.
– Kehityin todella paljon HPK:n ja Mentor-ryhmän harjoituksissa. Löysin uusia juttuja miten palautua ja miten olla 100% kunnossa jokaisessa pelissä pitkän kauden aikana.
– En ollut ennen sitä fyysisesti niin hyvässä kunnossa. Treenasin kyllä aiemminkin, mutta en niin laadukkaasti. Eli silloin opin ymmärtämään vähän, että mitä milläkin treenillä haetaan. Se auttoi alkukauteen, itseluottamus kasvoi tehojen myötä ja luottoa tuli paljon. Eli monen asian summahan se oli.
Samaisessa Mentor-ryhmässä Eronen harjoittelee myös tämän kesän omatoimijaksollaan yhdessä Markus Nurmen kanssa.
– Siinä on monta turkulaista kiekkoilijaa, useita entisiä tepsiläisiä eli muun muassa Mikko Lehtonen, Hannu Kuru ja Oskari Siiki. Meillä on hyvä positiivinen ilmapiiri, jossa kaikki tsemppaavat toisiaan ja sellainen leikkimielinen vittuilukin siihen kuuluu. Se ajaa eteenpäin ja kehitystä on tapahtunut paljon. Mentorin Timo Kujanen, joka on Tepsin entinen fysiikkavalmentaja, tekee meille ohjelmat ja vetää myös treenit.
Jos kesäharjoittelun kautta tuli uusia ja tärkeitä oivalluksia, niin kasvua tapahtui luonnollisesti myös kaukalon puolella. Kuten aina, on kyse lopulta hyvin yksinkertaisen kuuloisista asiosita, jotka kuitenkin ovat tosiaalta filosofisessa mielessä valtavia muutoksia ajatteluun.
– Olin Tepsissä varma pelaaja puolustuspäässä ja hyvä alivoimalla, mutta HPK:ssa löytyi ehkä sellainen rohkeus pelata enemmän hyökkäyssuuntaan. Puhuimme päävalmentaja Antti Pennasen kanssa siitä, että välillä voi tehdä myös virheitä. Tepsin aikana olin sellainen, että yksi virhe, kun tapahtui, niin maailma kaatui. HPK:ssa opin suhtautumaan niin, että kaikille sattuu virheitä. Jos ei kokeile, niin ei voita ikinä.
Kun Eronen joskus takavuosina oli Auran Aaltojen kummipelaja, tein hänen kanssaan siihen liittyvää juttusarjaa. Erään nauhoitussession päätteeksi jutellessamme muistan tokaisseeni hänelle hieman naljaillenkin, että hänen pitäisi lakata olemasta niin pirun tunnollinen ja että hänen pitäisi hyökätä enemmän, kun kerran osaa.
Nyt yllätyin kuulemastani. Eli oliko kyse tunnollisuuden sijaan virheiden välttämisestä ja jopa niiden pelosta?
Eronen ei suostu näkemään asiaa ihan niinkään. Hänen mukaansa tässä palataan osittain juuri siihen, millaisena pelaajana Eronen nähtiin ja miten se myös ruokki hänen pelinsä riskittömyyttä.
– Toisaalta myös roolini Tepsissä oli sellainen, että minuun pystyi luottamaan koko ajan. Eli että suoritin koko ajan perusvarmalla tasolla, pelasin hyvin alivoimaa, perussyötöt napsuivat lapaan, mutta en tehnyt mitään erikoista.
– HPK:ssa sanottiin, että osaan pelata, joten pitäisi vain pelata rohkeasti. Että virheitä tulee, mutta anna mennä vain. Pikkuhiljaa se sieltä tuli ja nyt olen parempi pelaaja.
Rima on korkealla
”Joulu tuli tänä vuonna etuajassa.”
Suunnilleen noin muistan ajatelleeni, mahdollisesti ilomielisten kirosanojen ryydittämänä, kuullessani ensimmäistä kertaa Erosen paluusta Tepsiin. Eikä se johtunut siitä, että pidän Erosesta niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Tunteen taustalla oli ennen kaikkea uutisen yllättävyys.
Eronen kasvoi nopeasti HPK:ssa aivan Liigan johtavien pakkien joukkoon. Hänen TPS-aikojen varman puolustussuorittamisen lisäksi Erosesta kasvoi myös vakava uhka hyökkäyspäähän.
Ensimmäisellä HPK:n kaudellaan hän oli Liigan pakkien pistepörssin viides. Viime kaudella toinen. Paljon vähäpätöisemmilläkin meriiteillä on pelaajaa roudattu lentomatkan päähän lihottamaan pankkitiliään vieraan vallan kaukaloihin, mutta Eronen siirtyikin Turkuun.
Niin iloinen kuin olenkin asioiden saamasta käänteestä, en malta olla kysymättä miksi Eronen palasi kotiin juuri nyt?
– Haluan voittaa vielä Liigassa jotain, kun en ole ollut voittamassa kuin A-junnujen mestaruutta, enkä ole päässyt hirveän pitkälle muutenkaan, kun playoffit ovat loppuneet lyhyeen. Tepsissä siihen on kuitenkin aina mahdollisuus. Nytkin joukkue on kehittynyt paljon ja meillä on oikeasti hyvät mahdollisuudet pärjätä, kuten viime kaudella nähtiin, kun tuli hopeaa ja joukkue pisti kampoihin myös Lukolle.
– Lisäksi haluan saada vielä sen yhden askeleen otettua, että pääsisin pelaamaan ulkomaille. Jos saan hyvän roolin tästä joukkueesta, saan hyvin tulosta aikaan ja jos pääsisimme pitkälle, niin uskoisin olevani valmis.
Kun muistetaan TPS:n urheilujohdon linjaus siitä kuinka Turkuun halutaan pelaajia, jotka haluavat urallaan eteenpäin, niin vaikka minun mielestäni Erosella olisikin ollut jo nyt valmiudet pärjätä ulkomailla, sopii hän mentaliteetiltaan täydellisesti Tepsiin.
Kyseessä on joukkue, joka on profiililtaan nuori ja jossa kilpailu on kovaa, mutta joka kiistatta kaipasi viime kaudella juuri Erosen kaltaisia parhaaseen ikäänsä tulossa olevia vastuunkantajia.
TPS teki tämän myös neuvotteluvaiheessa hyvin selväksi, että joukkueessa olisi juurikin Erosen mentävä aukko. Lopulta paluu tuli yllätyksenä Eroselle itselleenkin.
– Kun korona puski päälle, niin mietimme, että mitäs tehdään. Tepsi oli aikaisessa vaiheessa heti todella kiinnostunut tuomaan minut takaisin kotiin. Aika nopeasti siitä alettiin keskustelemaan vakavasti. Aluksi mietin, että ei vielä olisi kotiinpaluun aika, mutta sitten ajattelin, että miksi ei. Loppujen lopuksi nimet oli papereissa nopeasti ja olin tyytyväinen tulokseen.
Kun aletaan pohtimaan Erosen pelaajaprofiilia, niin kun pituuskasvua ei saa kaupan hyllyltä ostettua tai punttisalilla hikoiltua, niin keksin heikkouksia kovin vähän. Kun kysyn millä osa-alueella Eronen kokee tarvitsevansa kehitystä, yllätyn vastauksesta, mutta toisaalta se kertoo hyvää kieltä hänen omasta vaatimustasostaan.
– Luistelua pystyy vielä parantamaan, että olisin vielä kestävämpi ja jaksaisin vielä paremmin pelata. Pärjään kyllä luistelussa, mutta haluaisin kestävyyttä ja nopeutta lisää. Pääsin pelaamaan viime kaudella isoja minuutteja ja haluaisin pystyä olemaan vielä aktiivisempi sekä auttaa joukkuetta paremmin pelien lopuissa. Se on se isoin juttu.
Kun tapaamme turkulaisessa kahvillassa on kesä kukkeimmillaan ja lähestulkoon kuumimmilaan, joten uusi kausi on vasta kaukainen ajatus. Se kuitenkin on tämän juttutuokion aikana käynyt selväksi, että Eronen ei palaa Tepsiin vaatimattomin tavoittein. Kehitys pelaajana, johtava rooli, voittaminen joukkueena…rima on ainakin korkealla!
– On se korkealla ja minun mielestäni pitääkin olla. Silloin pystyy pelaajana kehittymään, kun vaatii itseltään ja muilta paljon ja että muut vaativat paljon myös minulta. Sitä kautta kehitymme kaikki ja voimme voittaakin jotain.
Heitän ilmoille ajatuksen siitä, että jos tavoitteet ja päämäärät asettaa korkealle, niin vaikka niitä ei saavuttaisikaan ja pääsisi vain lähelle, on noussut jo varsin hyviin korkeuksiin. Erosen ilmeestä ja olemuksesta huokuu, että tätä ajatusta emme taida aivan jakaa. Eli se on aina pettymys, jos päämäärä jää saavuttamatta, vaikka pääsisi lähelle?
– Kyllä se vähän pettymys on. Olen voittajatyyppi, enkä tykkää hävitä. Ei varmasti kukaan siitä tykkää, mutta minulle se päämäärä on tärkeä.
Eli sinulla on vähän se meininki, että se on joko voitto tai kuolema?
– Se on ehkä se minun juttuni, Eronen nauraa.
Ajatukseni taustalla on tietysti se, että matkallakin on merkityksensä, kun Eronen lähestyy asioita enemmän tämän hetken kautta. Olen saanut työni puolesta tutustua häneen useiden vuosien ajan vaihtelevissa määrin, mutta jokin on selvästi muuttunut. Tunnistan hänet yhä samaksi mieheksi, mutta hänen sanoissaan kaikuu terve itsevarmuus, jollaista en aiemmin hänessä ole nähnyt. Poika on kasvanut mieheksi.
Tätä symboloi myös oivasti se, että Eronen päätti olla ottamatta isänsä vanhaa numeroa palatessaan Tepsiin, mutta juuret näkyvät yhä.
36 on kasvanut 63:ksi. Eronen on kahdessa vuodessa kasvanut ihmisenä ja pelaajana vähintään näiden numeroiden välisen matkan verran.
Markku Silvennoinen
– Kirjoittaja on Radio Cityn TPS-selostaja
