Kesän polttavimman juttusarjan vieraana Kalle Väisänen

Elokuussa 2020 kävin tapojeni mukaisesti katsomassa Tepsin joukkueen uuden kauden ensimmäisen viikon harjoituksia. Istuin katsomossa ja haeskelin tutkaani uusia pelaajia, eikä tunnistamisessa yleensä kestä kauaa. Sitten bongasin hoikan, pitkätukkaisen ja pitkänhuiskean rightin puolen pelaajan, josta ei ollut sitten niin pienintäkään havaintoa, että kuka mahtaisikaan olla kyseessä.

Kaveri näytti nuorelta, joten selasin puhelimestani läpi Tepsin A-junnujen profiilit, enkä löytänyt tuntomerkkeihin sopivaa kaveria. Kävin selaamassa Tepsin nettisivujen uutisarkistonkin läpi siltä varalta, että olin missannut siirtouutisen. Etsin katseellani Tomi Kalliota tai Mika Suoraniemeä, jos he sattuisivat olemaan katsomassa harjoituksia, niin voisin kysyä heiltä. Sinä päivänä he eivät tietenkään olleet paikalla.

No, olipa kyseessä sitten joku tryout-pelaaja tai mikä lie, niin ajattelin heti, että kiinnostava pelaaja oli kyseessä. Siitä ei ollut epäilystä. Nopealla ja taitavalla kaverilla oli lentokeli päällä ja hän veikin huomioni aika lailla täysin. Koska pelurin henkilöllisyys vaivasi, lampsin treenien päätyttyä tuolloin päävalmentajana olleen Raimo Helmisen pakeille ja kysyin, että kukas se tämä tämmöinen oikein on?

”Se o Väisäsen Kalle…nollakolmone…Kotkan poikii”, kuului Raipen vastaus.

Ilmankos en häntä tutkalleni saanut, kun Väisänen oli pelannut edeltävällä kaudella vielä Tepsin B-junnuissa. Silti oli kiehtovaa, että kun elämme aikaa, jolloin liittymä tiedon valtatielle löytyy jokaisen taskusta, voi vielä tulla ammattilaiskiekossakin vastaan pelaaja, joka on edes hetken aikaa jonkin sortin mysteeri. Tätä taustaa vasten onkin jotenkin osuvaa, että Väisänen keksittiin Tepsiin hiukan vahingossa. Mutta siitä lisää tuonnempana.

Kotkaa ei voi pitää minään järin perinteisenä kiekkokaupunkina, mutta Väisäsen tapauksessa linkki lajiin löytyi hyvinkin läheltä. Hän päätyi jääkiekon pariin isänsä kautta. Markku Väisänen pelasi itsekin parhaimmillaan vanhassa 1. divisioonassa ja toimi Kallen juniorivalmentajana. En tietenkään malta olla kysymättä klassista kysymystä, eli miten isä-poika ja pelaaja-valmentaja -suhteet oikein toimivat Väisäsen perheessä?

– Kyllä se nykyään menee aika helposti, kun hänkin on alkanut ymmärtää, että täällä on henkilökuntaa sitä varten, ettei hänen tarvitse koko ajan olla neuvomassa. Silloin pienempänä se oli sellaista, että jos oli peli tai treenit menneet huonosti, niin siitä sai kotimatkalla autossa kuulla. Silloin se oli vielä vähän haastavampaa.

Kun C-juniorina Väisäselle koitti eteen aika, jolloin kehityksen kannalta olisi syytä siirtyä muualle, valikoitui kohteeksi pääkaupunkiseutu, mikä on toki maantieteellisesti aivan validi suunta, mutta seuravalinta oli pintapuolisesti varsin yllättävä. Väisäsen tie ei nimittäin vienyt alueen suuriin seuroihin, vaan hän päätyi pelaamaan Vuosaaren Viikinkeihin.

– Siellä oli valmentajana Lindin Juha, josta olin kuullut paljon hyvää ja agenttini myös suositteli tätä vaihtoehtoa. Se oli myös vanhemmilleni helppo matka ajaa, sillä Kotkasta ajaa moottoritietä sen tunnin verran kehäteiden alkuun. Pelaaminen siellä oli myös erittäin halpaa, eikä siellä maksettu oikein mistään mitään ylimääräistä. Suurin osa pelimatkoista tehtiin perheiden omilla autoilla ja vain pisimmät matkat bussilla.

– Juhalla oli sellainen valmennustyyli, että pelitapa-asioita ei käyty läpi käytännössä ollenkaan, vaan harjoittelussa painotettiin paljon luistelua ja fysiikkaa, mikä oli silloin tärkeää minulle. Viikingeissä oli myös se, että siellä sai harrastaa myös muita lajeja, mikä oli mahdollistettu hyvin. Kävin Vuosaaressa 2-3 kertaa viikossa harjoituksissa ja siihen päälle Kotkassa aamujäille sekä tein myös omatoimista harjoittelua.

Väisänen ei harrastanut muita lajeja, mutta käytti eri lailla asioita ajattelevan seuran tarjoamat mahdollisuudet hyödykseen. Harjoittelu oli yksilöllistä ja tuki hänen kehitystään eikä kehitystä varsinaisesti haitannut sekään, että Väisänen sai pelata käytännössä niin paljon kuin halusi. Mutta jäin miettimään, että miten ihmeessä Lindin kaltainen entinen NHL-peluri, moninkertainen arvokisakävijä ja Jokeri-legenda teki kaikista maailman seuroista juuri Viikingeissä?

No, vastaus on arkinen ja luonnollinen, eli Lindin pojat pelasivat myös Viikingeissä ja toinen heistä Väisäsen kanssa samassa joukkueessa. Ehkä suuremmissa seuroissa on arkisempaa, että Lindin meriiteillä varustettu ukko valmentaa junnuja, mutta on mielestäni hienoa, että tuollaista tietotaitoa oli tarjolla myös pienemmässä seurassa. Voisi luulla, että kun Lind puhui, niin korvat olivat höröllä?

– Kyllä siinä tuli kuunneltua paljon mitä hän sanoi. Alkuunhan se oli vähän jännää, mutta siihenkin tottui. Hän touhusi joukkueen mukana eikä pitänyt itseään parempana kuin muut, vaikka hän onkin urallaan tehnyt mitä on tehnyt. Hän on todella mukava kaveri ja tuli todella helposti toimeen meidän kanssamme.

TEPSIN TUTKAAN SLAFKOVSKYN SIIVELLÄ

Kuten aiemmin todettua, Väisänen päätyi Tepsin tutkalle hieman vahingossa. Loppukesästä 2018 Tomi Kallio oli menossa katsomaan tuolloin Red Bull Salzburgin juniorijoukkueessa pelannutta Juraj Slafkovskya, mutta samalta reissulta löytyi muutakin mielenkiintoista. Kallio bongasi myös Red Bullin vastustajana olleen Viikinkien paidasta Väisäsen ja suositteli oitis tuolloin urheilutoimenjohtajana toimineelle Antero Niittymäelle tämän hankkimista Turkuun.

– Se oli ihan alkukautta, eli se oli harjoituspeli, joka oli osa Red Bullin leiriohjelmaa, kun he olivat Kisakalliossa harjoitusleirillä. Se oli itse asiassa minun ensimmäinen pelini Viikingeissä.

Molempien tie vei lopulta Tepsiin, mutta tulee mieleen kysyä, että tiesikö Väisänen tuolloin mitään Slafkovskysta?

– En ollut kyllä ikinä kuullutkaan, että sellainen kaveri olisi edes olemassa. Myöhemmin samalla kaudella, kun olimme Saksassa alle 16-vuotiaiden maajoukkueturnauksessa, katselimme jäällä, että onpa aika kookas kaveri vastustajalla. Eli helposti hänet sieltä huomasi, kun hän oli kentän isoin pelaaja. Silloin hänet noteerasin ensimmäistä kertaa. Heillä oli aika huono joukkue, joten pyörittelimme heitä aika lailla, mutta kyllä Jurajsta näki, että hän pelata osaa.

Saman kauden lopulla alkoivat asiat edetä myös Turkuun siirtymisen suhteen, kun TPS:n urheilujohto otti yhteyttä Väisäsen agenttiin Jukka Vienoseen.

– Jukka soitti minulle ja vanhemmilleni, että Tepsi olisi kiinnostunut ja sitten alettiin järjestää tapaamista. Jäimme Turun pelireissulla hotelliin yöksi, Niittymäki otti meidät kyytiin ja sitten kävimme vähän kiertelemässä Turkua.

– On sitä siirtymässä mihin vain, niin hyvä fiilishän siitä tulee, kun sinut halutaan jonnekin. Vielä kun Tepsi on iso seura ja mukana oli silloin sellaisia kavereita kuin Niittymäki tai Saku Koivu, niin kyllä siinä pikku-Kallea hiukan jännitti.

TPS lähti rakentamaan Väisäsen kanssa pitempää tarinan kaarta, eli hän teki seuran kanssa peräti viisivuotisen sopimuksen, josta on nyt kolme kautta takana. Kuten arvata saattoi, ei TPS ollut ainoa seura, joka niin sanotusti kävi potkimassa Väisäsen renkaita, mutta syy, joka lopulta ratkaisi Väisäsen seuravalinnan osoittaa sen, että tässä lajissa kaikki tosiaan vaikuttaa kaikkeen. Ja onpa vastaus tietysti turkulaisittain varsin mairitteleva.

– Minulla oli kuusi sellaista vaihtoehtoa, joita lähdimme edes harkitsemaan ja lopulta tein valinnan Lukon ja Tepsin välillä. Lopulta se oli kaupunki, mikä ratkaisi, sillä Rauma ei paikkana sykähdyttänyt yhtään, joten päädyin Turkuun.

KAIKKI ALKOI HRACHOVINAN KAADOLLA

Kun näin Väisäsen loppukesästä 2020 ja hän teki minuun vaikutuksen, niin Väisänen vakuutti myös valmennusjohtoa siinä määrin, että hän pääsi tavallaan hyppäämään kehitysaikataulussa hiukan odotettua edemmäs ja pääsi mukaan perinteiseen Pitsiturnaukseen.

Väisänen esiintyi mielestäni varsin positiivisesti, mutta olin täysin unohtanut miten hänen taipaleensa Tepsissä oikein alkoikaan, sillä hän nousi mielenkiintoisella tavalla esiin heti avausvaihdossaan.

– Kiekko meni maalin taakse ja Tapparan Dominik Hrachovina meni hakemaan sitä. Yritin laidan kautta mennä ohi, mutta hän väistikin samaan suuntaan, me törmäsimme ja hän lensi nurin. Tuli vähän idiootti-fiilis, kun pelaan ensimmäistä vaihtoa ja vedän veskarin pystyyn. Ei siitä sen kummempaa selkkausta tullut, mutta itselle tuli olo, että voisi vähän miettiä mitä sitä seuraavaksi tekee.

Kauden 2020-2021 Väisänen pelasi vielä täysin A-junnujen puolella, mutta viime kauden alla olikin jo lupa odottaa liigadebyyttiä. Sen Väisänen sai ja tekipä hän myös liigauransa avausmaalin, mutta tärkeintä oli jälleen se, että hän harppoi eteenpäin nopeammin kuin itsekään osasi odottaa.

– Alkuun lähti pelit sujumaan todella hyvin, enkä odottanut sitä, että pääsisin pelaamaan Liigassa niin monta peliä ja niin isoja minuutteja niinkin isossa roolissa. Kun nyt niin kävi, niin olin tietysti siitä iloinen ja yritin saada mahdollisimman paljon aikaiseksi.

– Odotin, että suurin osa peleistä menisi A-junnujen puolella ja että Liigassa olisin pelannut sen 10-20 peliä 3-4 -ketjussa pienillä minuuteilla. Se tuli yllätyksenä, että niitä kertyi lopulta nelisenkymmentä.

Väisänen on hauska pelaaja seurattavaksi, kun käyn katsomassa harjoituksia. Peleissä sitä ei ole Liigassa vielä nähty, mutta hänessä on vanhan liiton pelurin elkeitä. Vähän pilkettä silmäkulmassa. Veijarimaisuutta. Hänellä on taitavat kädet, eikä hän epäröi niiden käyttämistä saati itsensä toteuttamista. Peli on ammattilaistasolla tietysti totista vääntöä, mutta koen Väisäsen olevan niitä pelaajia, joille peli on oikealla tavalla vähän myös leikkiä. On tietysti pakko kysyä mieheltä itseltään, että olenko alkuunkaan jäljillä?

– Kyllä siinä ihan perää on. Kiekon kanssa on hauska pelata ja kun osaa tehdä sen kanssa vähän juttuja, niin siitä tulee hyvä itseluottamus ja hyvä fiilis, kun on jotakuta saanut vähän narrattua. Kyllä se on ihan hauskaa niin treeneissä kuin peleissäkin.

Hyppäys junnuista Liigaan oli lopulta niin kova, että vaikka Väisänen onnistuikin liigaminuuteille pääsemään, niin hänen kiekollisista taidoistaan ei vielä nähty kuin pieniä väläyksiä. Ero poikien ja miesten pelin välillä oli hyvinkin konkreettinen.

– Varsinkin kamppailupelin suhteen tulee iso harppaus, kun parikymppisten lisäksi tulee niitä oikeasti kovaa kamppailevat miehet vastaan, niin kyllä siinä on aika iso kontrasti vielä. Siihen pitää vain tottua ja niihin pitää olla valmiimpana, että niitä pystyy hiukan ennakoimaan.

– Suurin juttu oli juuri maalin edessä ja laidoilla, kun junnuissa pääsi helpommalla ja pystyi kokeilemaan jotain hölmömpää harhautusta, niin kun miesten peleissä iskut ovat kovempia, eikä kamppailuja enää pystykään voimalla tai koolla voittamaan ja kiekko viedään pois, niin kyllä siinä ymmärtää pyrkiä suojaamaan enemmän, eikä tekemään niin paljon avoimia harhautuksia.

Vaikka Väisänen on enemmänkin hyökkäyspään lahjakkuus, niin hänen liigaminuuttinsa viime kaudella perustuivat kykyyn sopeutua. Väisänen sai myös luottoa, josta kouriintuntuvin osoitus oli se, että hän sai peliaikaa alivoimalla. Väisänen osasi nauttia myös puolustuspään onnistumisista.

– Kyllä siitä tulee hyvä fiilis, kun saa purettua kiekon tai otettua blokin ja kun vaihtoon tullessa kaikki hurraavat ja taputtavat laitaa. Sitäkin on kiva pelata ja siinä on kivaa myös onnistua.

Eli se ei turhauttanut, että et päässyt vielä pelaamaan Liigaa niin sanotusti omana itsenäsi?

– Ei oikeastaan ollenkaan. Kyllä minä otan kaikki minuutit vastaan mitä annetaan. Maajoukkueessahan oli vähän samaa, että olin sielläkin ollut enemmän neloskentän alivoimaroolissa, niin osasin vähän varautua siihen rooliin. Tykkään pelata kaikkia rooleja enkä pety vaikka en olisi ylivoimassa mukana. Alivoimarooli on tärkeä rooli ja otan siitä ylpeyttä, että pääsen sitä pelaamaan.

Eipä tähän voi muuta enää sanoa, kuin että jos peluri on tuollaisella asenteella varustettu, niin hyviä asioita alkaa ennen pitkää tapahtua.

Markku Silvennoinen
Kirjoittaja on Auran Aaltojen TPS-selostaja