Jukka ”Vilu” Vilanderin hienolle peliuralle lyödään viimeinen sinetti, kun hänen Turun Palloseuran paidan selässä ja hihoissa ollut numero 12 poistetaan ikuisiksi ajoiksi käytöstä ennen ottelua TPS-Ässät pidettävässä seremoniassa. 

Vaikka numero suomalaisittain ”jäädytetään”, niin tilaisuus ei tule jättämään ketään kylmäksi.

Viime kesänä Turun Palloseuran toimistolla pidettiin kokous liittyen 100-vuotisjuhlakauden erilaisiin tapahtumiin. Yksi näistä oli Jukka Vilanderin numeron 12 jäädyttäminen. Keskustelun aiheena ei ollut se, että pitäisikö ”Vilulle” tämä kunnia suoda, vaan ainoastaan ajankohta oli vielä työn alla.

Kysyin tuolloin, että onko kukaan puhunut tästä asiasta Vilun kanssa? Se oli hieman ladattu kysymys siinä mielessä, että Vilun 45 vuotta tunteneena ja hänen kanssa samassa joukkueessa A-junioreissa, liigassa ja A-maajoukkueessa pelanneena tiesin asian olevan kaikkea muuta kuin ilmoitusluontoinen.

Pyysin Vilua muutaman päivän päästä lounaalle ja kerroin virallisesti TPS:n suunnitelmista hänen uran kunnioittamiseksi. Reaktio oli odottamani. Vilu ei oikein innostunut asiasta vaikka pitikin kunniaa hienona.

Lopulta Vilu suostui kunniaan, kun monen yrityksen jälkeen vasta hänen lapsuuden idolin, Veli-Pekka Ketolan, puhelu sai hänet toisiin aatoksiin.

Mutta miksi näin oli? 

Minä ja kaikki entiset pelikaverimme eivät asiaa sinänsä ihmetelleet. Ehkä enemmän sitä, että Vilu lopulta suostui.

Kyllä, sekin pitää paikkaansa, että supertähtistatuksestaan huolimatta Vilu ei koskaan halunnut olla parrasvaloissa. Etsikää jostain 1989 mestaruuskuva Kupittaalta ja etsikään kuvasta Jukka Vilander? Pokaalin takana eturivissä Dirlandaata laulaa tuttuja naamoja, mutta Vilua ei näy missään. Lopulta hänet löytää takarivistä huoltajamme Yrjö Äyräksen olkapään takaa.

Hyvä ettei mies sentään jalkapallostadionille saakka vetäytynyt.

Katsoin myös muita kuvia, joita minulla tallella on, ja sama juttu jokaisessa – Vilu oli takana, sivussa tai kokonaan piilossa. Hän ei halunnut olla esillä. Nyt hän tulee olemaan ja siihen hän on itse syypää. Olisit pelannut huonommin, Vilu, niin saisit olla edelleen piilossa!!!

Ujous ja vaatimattomuus ei kuitenkaan ole The Syy. Olen jutellut Vilun kanssa tästä aiheesta monta kertaa ja viimeksi eilen. Kerroin hänelle jo aikaisemmin syyn, miksi en pystynyt tilaisuuteen tulemaan. Ja eilen, miksi en pysty tekemään suunniteltua videotervehdystä (flunssa x 3) vaan kirjoituksen Tepsin sivuille.

En ikinä kirjoittaisi mitään, mitä Vilu ei hyväksyisi. Nyt on vain aika nostaa kissa pöydälle. Puhua asiasta, pyytää anteeksi, ja pitää huolta siitä, että tulevaisuudessa mitään vastaavaa ei enää ikinä tapahtuisi.

Kaikki TPS-fanit muistavat Otakar Janeckyn korkealla mailalla tehnyt mestaruusmaalin maalin keväällä 1994. Ei tullut kannua Turkuun, mikä oli tietysti iso pettymys. Myös kauden aikana 17 maalia ja 29 pistettä tehneelle Jukka Vilanderille.

Pelin jälkeen bussiin astuessaan Vilu sai kuulla, että aika Tepsissä on ohi ja hän voi etsiä uuden seuran. Vaikka ajoitus ilmoitukselle oli tahdikkuudeltaan rajusti miinuksella, niin lopulta kysymys oli ammattikiekon tylystä maailmasta. Sopimuksia päättyy ja aina ei anneta jatkoa. Ikävää, mutta ei poikkeuksellista.

Vilu löysi nopeasti uuden joukkueen. TPS pyysi maksimikaranteenin, eikä hän voinut tehdä sopimusta seuraan, jonka oli pyynnöstä itselleen löytänyt. Tämä oli tuolloin mahdollista. Vilu jätettiin yksin. Kukaan ei tullut apuun. Hän oli vuoden pelaamatta, ilman palkkaa. Lapsia kaksi ja vaimo raskaana.

Miettikää tuota hetken aikaa.

Miettikää myös sitä, että tämä kirjoitus julkaistaan Turun Palloseuran sivuilla. En usko, että tämä aihe on välttämättä loppuunkäsitelty jääkiekon ja koko Suomen osalta, mutta kulttuurissa on tapahtunut melkoinen siirtymä kohti inhimillisyyttä ja kunnioitusta vaikka kaukalossa saisi Vilun mielestä pelata kovempaakin.

Kun Vilu on kentällä seuranaan joukko vanhoja pelikavereita, vaimo Mikaela, veli Kari sekä lapset Jasmin (tyttärensä Inkan kanssa), Annika ja Matias, niin vain yksi henkilö on poissa – äiti Elsi Vilander.

Viirin noustessa ylös moni näkee siinä Tepsin logon ja numeron 12, mutta Vilu näkee ylimpänä nimen Vilander. Se on yksinhuoltajaäidin hieno sukunimi. 

Elsi Vilander on Vilun uran tärkein mahdollistaja.

Äidin suurin vastuu oli kasvattaa pojistaan miehiä, saada ruokaa pöytään, mutta sen lisäksi hän kävi jatkuvaa kamppailua saadakseen varusteita tai helpotusta maksuihin. 

Jos Elsi Vilander olisi luovuttanut, niin Jukka Vilander ei olisi Jääkiekkoleijona, TPS Hall of Famen jäsen, eikä hänen kunniakseen järjestettäisi tätä hienoa tilaisuutta.

Elsi Vilander nukkui noin vuosi sitten pois. Nyt nimi Vilander ja numero 12 nousee ylös hänen perässään.

Vilu, vielä kerran suuret onnittelut tästä hienosta kunniasta. Olit supertähti duunarin työmoraalilla, pelasit aina joukkueelle, ja olit hieno kaveri kaikille. Pelattiin joukkueena hienosti yhteen ja joskus jopa puoli kahteen. 

Cheers.

Petteri Lehto