Kesän kuumimman juttusarjan toisena vieraana Jimi Suomi

Sen verran huonosti ehdin työni takia seurata juniorikiekkoa, että ensimmäisen kerran kuulin Jimi Suomen nimen, kun hänen sopimuksensa Tepsiin julkistettiin. Näin ollen en osannut lainkaan varautua siihen, mitä tuleman piti, kun näin hänet ensimmäistä kertaa pelaamassa.

Tietysti huomio kiinnittyi ensimmäisenä hänen kokoonsa ja olemukseensa, koska Suomi on puolustaja, mutta sitä oli turha miettiä enää sen jälkeen, kun olin hetken aikaa saanut seurata hänen samettista luisteluaan ja rohkeaa kiekollista peliään. Nopeasti kävi selväksi, että TPS on saanut takalinjoilleen nuoren pelurin, siis nimenomaan pelurin, joka haluaa ja uskaltaa pelata omilla vahvuuksillaan eikä epäröi laittaa niin sanotusti asioita tapahtumaan.

Ennen kuin tänä kesänä tapasimme ja juttelimme ensimmäistä kertaa, en tiennytkään, että Suomi ei ole ehtinyt pakin tontilla edes kauaa viihtyä. Tämä käännekohta hänen nuorella urallaan tapahtui muutama vuosi sitten.

– Olin 15-vuotiaaksi asti hyökkääjä. Pelipaikka itse asiassa vaihtui vähän oudolla tavalla. Bluesissa minua valmentanut Oskari Hämäläinen laittoi minut aina puolustajaksi, kun joku muista pakeista sai jäähyn ja kun jäähy päättyi, niin palasin hyökkääjäksi. Jossain pelissä kokeiltiin sitä, että olisin koko pelin ajan puolustajana ja minä en ajatuksesta pitänyt lainkaan. Se meni kuitenkin hyvin.

– Olin ajatellut, ettei puolustaja voi tehdä pisteitä tai mitään, mutta toisessa pakkina pelaamassani kokonaisessa pelissä tein maalin ja Hämäläinen sanoi minulle vaihtoaitiossa, että kyllähän puolustajakin voi maaleja tehdä. Siitä asti olen pelannut puolustajana. Pitäisi varmaan kiittää häntä, että laittoi minut puolustajaksi ja näki jotain mitä minä en.

Jos hyökkäysvietti osuu hänestä heti silmään, niin toinen asia on tietenkin jo edellä mainittu luistelu. Nykypäivänä kun on mahdollista, että nuorilla pelaajilla on kaikenlaisia erikoisvalmentajia, niin on kysyttävä, että onko Suomi tehnyt töitä jonkun luisteluekspertin kanssa. Hän sanoo, että asiaa on usein kysytty, mutta totuus on lopulta jopa ihastuttavan arkinen.

– Olen aivan pienestä pitäen tykännyt luistelemisesta. Meillä oli EKS:ssä kaksi valmentajaa, joista toinen veti maalinteko- ja laukomisharjoituksia ja toinen luistelutreenejä. Meitä oli vain kaksi pelaajaa, jotka halusivat tehdä luistelutreenejä ja kaikki muut halusivat laukoa. Olen aina panostanut luisteluun ja aina, kun on käyty vaikka teränkäyttöä läpi, niin olen yrittänyt tehdä sen aivan ylihyvin. Tai vaikka ulkojäillä olen itsekseni saattanut tehdä niitä juttuja, mitä oli harjoituksissa käyty läpi. Olen ylipäätään ollut todella paljon jäällä ja kesäisin olen rullaluistellut paljon.

– Nuorempana teimme isäni kanssa lenkkejä, eli minä luistelin rullaluistimilla ja hän ajoi pyörällä vieressä. En tiedä pysyisikö hän enää kyydissä mukana. Teimme sellaisia 5-10 kilometrin lenkkejä. Eli olen siis luistellut paljon. Ei siihen oikein mitään salaisuutta ole.

Niin. Tai siinähän se salaisuus on. Kuten suosikki tv-sarjassani Letterkennyssä asia ilmaistaan: ”Tee mitä rakastat, niin et tee eläessäsi päivääkään töitä”.

TPS LÄPÄISI TIHEÄN SEULAN

Kun Suomi siirtyi Tepsiin, ymmärsin että hän oli varsin haluttua tavaraa siirtomarkkinoilla. Onkin mielenkiintoista kuulla, että sen kummemmin TPS tai edes kotimaahan jääminen eivät olleet Suomen mielessä ensimmäiset vaihtoehdot, vaan hänellä oli suunnitelmissa aivan toisenlainen reitti. Korona muutti kuitenkin suunnitelmia.

– Minun piti alun perin lähteä Kiekko-Espoosta USHL:ään ja Chicago Steeliin pelaamaan kauden 2019-2020 jälkeen, mutta koronan takia en päässyt lähtemään, joten siirryin Jokereihin, kun en halunnut Espoossa enää jatkaa. Tarkoitus oli olla Jokereissa vuosi ja sitten lähteä Chicagoon.

USHL:ssä pelaaminen on ollut suomalaispelaajille välietappi, jonka jälkeen tie vie usein yliopistosarja NCAA:han. Tämä on mahdollista, sillä NCAA ei näe sitä ammattilaissarjana, joten yliopistokelpoisuus ei kärsi siellä pelaamisesta. Keskustelun lomassa paljastuu, että juuri tämä kuvio oli Suomenkin tavoitteena.

– Juuri siksi halusinkin siirtyä Jokereihin, kun siellä ei tarvinnut tehdä mitään sopimusta pelaamisesta, koska jos olisin tehnyt sopimuksen, niin en olisi päässyt enää yliopistoon.

– Jokerikauden päätyttyä aloin kuitenkin miettiä, että oliko siinä enää mitään järkeä lähteä vuodeksi USHL:ään, jonka jälkeen pelipaikka vaihtuisi taas, kun menisin yliopistojoukkueeseen. Halusin pysyvämmän joukkueen. Ja toki pohdin sitäkin, että onko se yliopisto sittenkään minun juttuni.

– Kävin aikoinaan tutustumassa Chicago Steeliin ja kävin samalla myös Michiganin yliopistossa, jossa kiersin kaikki paikat sekä näin myös yhden heidän pelinsä. Michiganin väki toivotti minua jo tervetulleeksi sinne pelaamaan, eli he halusivat minut ja se myös näytti todella siistiltä. Kaikki puitteet olivat viimeisen päälle ja halli on täynnä joka pelissä. Sen lisäksi kiehtoi tietysti se, että kuinka moni pelaaja pomppaa yliopistoreitin kautta NHL:ään.

– Koulu ei kuitenkaan ole ikinä ollut minulle sellainen paikka, missä olen viihtynyt tai malttanut olla, eli jääkiekko on aina kiinnostanut enemmän. Ja yliopistossa koulua pitää hoitaa pelaamisen ohella tai pelaamaan ei pääse, niin sekin alkoi mietityttää.

Tämä miettiminen johti lopulta siihen, että Suomi agentteineen alkoi sittenkin kartoittaa vaihtoehtoja myös kotimaan kamaralta.

– Aloimme käymään liigaseuroja läpi ja suljimme pois jo valmiiksi sellaisia vaihtoehtoja, joita emme nähneet niin hyvinä.

– Pohdimme asiaa muun muassa valmennuksen kautta ja…no, tämä nyt ei oikein päde siihen mihin joukkueeseen lopulta päädyin, mutta sitäkin mietimme, että onko seuralla paljon samanikäisiä omia kasvatteja liigajoukkueessa, joita he haluaisivat puskea eteenpäin ja joiden varjoon voisin jäädä.

– Muutama joukkue siinä nousi esille ja lopulta oli oikeastaan kolme vaihtoehtoa, eli TPS, toinen liigaseura ja Chicago Steel, eli USHL-vaihtoehtokin oli yhä olemassa. Suomen vaihtoehdoista Tepsi alkoi kuulostaa parhaimmalta ja sellaiselta, missä olisi hyvä olla. Pallottelin lopulta siis Tepsin ja USHL:n välillä. Aloin ihan paperille pistämään ylös plussia ja miinuksia miettien, että kumpi vaihtoehto tukisi minua paremmin ja olisi parempi myös pitkällä tähtäimellä. Tänne Turkuun se lopulta sitten kääntyi. Olen ollut ratkaisuuni enemmän kuin tyytyväinen.

Tämä Suomen tarinointi on aivan valtavan kiehtovaa kuunneltavaa. Olen näet näiden vuosien aikana kuullut niin monien pelaajien sanovan, että hän on tehnyt seuravalinnan, koska se on tuntunut oikealta, tai hän on tuntenut, että hänet on todella haluttu seuraan tai sitten se ensimmäinen intuitio on vain kolahtanut. Eli toisin sanoen usein tunne ohjaa isojakin päätöksiä, kun taas Suomen kertoma tapa on janan toinen ääripää. Onkin pakko kysyä, että mitä plussia hän Tepsin kohdalta oikein löysi pohdinnoissaan?

– Ihan ensimmäinen juttu oli, että millainen paikka Turku on. Talvella ei oikein mikään paikka ole kiva ja kaunis, mutta sekin vaikuttaa paljon, kun on pimeää ja synkkää, että et ole missään metsässä keskellä ei mitään.

– Vaikka puhuinkin aiemmin kilpailutilanteen vaikutuksesta päätökseeni, niin Tepsin tapauksessa pidin sitä hyvänä asiana, että täällä on paljon nuoria pelaajia, joita myös nostetaan ylös Liigaan ja heidän annetaan pelata.

– Koin kilpailutilanteen ennemmin hyötynä kuin haasteena, eli se puskee vain eteenpäin, kun nuoria pelaajia on paljon, eikä ole varmoja pelipaikkoja.

– Tiesin myös, että Jussi Ahokas oli tulossa valmentajaksi. Hän on antanut nuorille pelaajille mahdollisuuksia ja myös hänen kanssaan käymäni keskustelu teki hyvän vaikutuksen.

– Olen saanut sitä mitä olen odottanutkin ja vähän enemmänkin. Eli oikeastaan tämä on ollut juuri sitä mitä täältä tulin hakemaankin.

31 OTTELUN LOIKKA

Muistan hyvin kuinka viime vuonna Suvivieras-sarjan päätösjuttua tehdessäni Tomi Kallio ja Mika Suoraniemi kertoivat, että Suomen kanssa on tarkoitus rakentaa pidempää tarinaa, eikä kolmevuotisen sopimuksen ensimmäisellä kaudella olisi välttämättä paljoa vastuuta Liigan puolella luvassa. Tämä asetelma viestitettiin selvästi myös Suomelle, mutta hänellä oli toisenlaiset ajatukset.

– Heti silloin alussa, kun juttelin Tepsiin tulemisesta Tomi Kallion kanssa, hän sanoi, että ensimmäinen kausi menisi pitkälti A:ssa. Agenttini sanoi, että hyvä jos viitisen peliä pääsisi pelaamaan, eivätkä vanhempanikaan uskoneet, että pelejä tulisi muutamaa enempää. Minä olin ihan, että joo joo, mutta sisäisesti mietin, että aion näyttää kaikille ja pelata myös Liigassa mahdollisimman monta peliä. Ajattelin, että pystyn kyllä siihen. Jo ensimmäisten jääharjoitusten jälkeen tuli sellainen olo, että kun aikanaan hyppäsin suoraan C-junnuista A-junnuihin, niin se tuntui paljon vaikeammalta kuin hypätä A:sta Liigaan.

– Jotenkin oli sellainen olo, että kun on kerran sen kovan pompun jo tehnyt, niin tiesin vähän mitä odottaa ja osasin varautua siihen paremmin. Tietysti esimerkiksi kamppailut ja syötöt olivat paljon kovempia kuin A:ssa ja niitä eroja on paljon enemmänkin, mutta jotenkin se vain tuntui helpolta päästä siihen sisään.

– Muistan silloin kun menin ensimmäisiin A:n harjoituksiin, että kun meillä oli aivan sellaista normaalia pienpelihommaa, niin enhän minä uskaltanut edes pitää kiekkoa kahta sekuntia pidempään ennen kuin annoin sen jo jollekin. Jännitin, että miten oikein pärjään siellä ja siten pelistä puuttui rohkeus ja itseluottamus. Liigarinkiin tullessa minulla sen sijaan oli itseluottamus kohdillaan ja halusin näyttää.

Erehdyn luulemaan, että pääsin sattumalta jonkin suuren taitoskohdan jäljille ja että kysymystäni siitä, miten hän rakensi itseluottamuksensa uudestaan A:n puolella, seuraisi kova kasvutarina. Ei ihan niinkään. Suomi kertoo päässeensä alkujännityksestä eroon kutakuinkin heti mainittujen ensimmäisten jääharjoitusten jälkeen ja jatkoi siitä mihin oli C:ssä jäänyt. Toisin sanoen, hän on siis aina pelannut kovalla itseluottamuksella ja rohkeasti omien vahvuuksiensa kautta.

Syy tähän löytyy Suomen näkemyksen mukaan aivan hänen kiekkotarinansa alusta, kun 2003 syntyneelle pojalle ei ollut Espoon Kiekkoseurassa omanikäisten joukkuetta, joten hän lähti vuotta vanhempien matkaan, eikä asetelma ole sen jälkeen juuri vaihdellut.

– Olen tähän asti pelannut ihan paria vuotta lukuun ottamatta aina itseäni vanhempien kanssa, joten ehkä olen jotenkin vain sulautunut siihen mukaan, että pelaan vanhempia ja isompia vastaan. Uskon, että se on auttanut sopeutumaan jäällä ja jään ulkopuolella.

Vaikka valmentajat ovat varmasti viisaimpia ihmisiä arvioimaan sitä, mitä heillä käsissään on, niin joskus hekin yllättyvät. Tepsin värikäs maalivahtivalmentaja Ari Moisanen totesi keväällä Auran Aaltojen haastattelussa, että ”Jos joku olisi heinäkuussa sanonut, että Jimi Suomi pelaa meillä vakiovaihtoja illasta toiseen, niin olisin melkein vastannut, että ei tule pelaamaan. Mies kun kuitenkin on sen 42 kiloa mopon kanssa niin, että siellä on joku kapsäkkikin vielä tarakalla”.

Eli Moisasta arvelutti Suomen keveys, mutta samaan hengenvetoon hän tuolloin totesi nopeasti käyneen selväksi, että joukkueeseen on tullut poikkeuksellinen pelaaja, joka on erinomainen luistelija, jolla on kyky pelata jääkiekkoa ja jolla myös on valtava halu oppia.

Niinpä jo syyskuun 9. päivänä oltiin siinä tilanteessa, että Jimi Suomi pelasi ensimmäisen liigaottelunsa Tepsin kaudenavauksessa Raumalla.

– Olisiko se ollut aamujäiden jälkeen, kun kokoonpano kerrottiin ja kun oman nimeni sieltä kuulin, niin heti alkoi tulla hiukan perhosia vatsaan. Fillikset olivat jännittyneet, mutta olin myös todella innoissani. Aina sitä oli miettinyt, että millaista olisi pelata Liigassa. Treeni- ja CHL-peleistä sain vielä hyvää lisäboostia, että kun olin niissä pärjännyt, niin halusin päästä myös Liiga-avauksessa pelaamaan. Oli se kyllä todella hienoa!

– Minullahan tuli heti ensimmäiseen vaihdossa pistekin. Pelin ensimmäisessä tai toisessa vaihdossa tuli jäähy ja pääsin heti pelaamaan ylivoimaa. Kun jäähy tuli ja takaa huudettiin, että Hultsin yv-kenttä menee jäälle ja minä kuuluin siihen myös. Raumalla oli halli täynnä ja menin siihen ensimmäiseen vaihtoon viivalle, niin kyllä siinä hiukan jännitti, että mitä tästä tulee. Mutta kun ensimmäistä kertaa sain kiekon ja se ylivoimapeli alkoi, niin kyllä siinä sitten unohtaa kaiken muun, keskittyy vain peliin ja nauttii siitä.

– Pelin jälkeen sitä kyllä mietti, että on tämä nyt aika siistiä. Kyllä se jäi mieleen.

Ehkä viisi peliä Liigassa, jos sitäkään. Se oli lähtökohta kauteen, mutta lopulta Suomi otti jo lähtöviivalta ison loikan ja pelejä kertyi runkosarjassa 30 sekä yksi vielä playoffeissakin. Niin ja tulihan sieltä tilille myös ensimmäinen liigamaalikin.

Helmikuun 19. päivänä TPS-HPK -ottelussa Suomi liipaisi karkin aloituspisteen kaarelta yläpesään Topias Haapasen syötöstä. Maali syntyi Suomen uran 26. liigaottelussa, eikä osuma taatusti jää viimeiseksi.

– Siihenkin oli ollut paikkoja vaikka kuinka paljon. On se tietysti tähän mennessä se mieleenpainuvin maali, minkä olen tehnyt. Niin…mitä siitä nyt sitten sanoisi? Kyllä sen varmasti näki tuuletuksessa ja eleissä, että kyllä se hyvältä tuntui ja vielä kun sen sai tehdä kotiyleisön edessä. Oli se aika huikeaa.

Onko kiekko tallella?

– On. Omassa kodissa parhaalla paikalla!

Markku Silvennoinen
Kirjoittaja on Auran Aaltojen TPS-selostaja