30-vuotias Ilomäki janoaa menestystä mustavalkoisissa.
Turun Palloseuran valmistautuminen uuteen Liiga-kauteen ja Seuran 100-vuotisjuhlakauteen käynnistyy korkean profiilin pelaajajulkaisulla.
TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen hyökkääjä Arttu Ilomäen kanssa. 30-vuotias Ilomäki siirtyy Turkuun Rauman Lukosta, jossa hän pelasi viime kaudella.
Ilomäki iski viime kaudella Lukko-paidassa runkosarjassa 54 ottelussa 43 tehopistettä.
Liigassa Ilomäki on aikaisemmin pelannut Tampereen Tapparassa ja Kuopion KalPassa. Kaikkiaan 414 Liiga-pelissä Ilomäki on iskenyt 240 tehopistettä.
182-senttinen ja 88-kiloinen Ilomäki muistetaan myös Leijonien maailmanmestaruusjoukkueesta keväältä 2019.
HC TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio on Ilomäen kiinnityksestä luonnollisesti äärimmäisen tyytyväinen.
– Ilomäki on monipuolinen, älykäs ja peliä tekevä keskushyökkääjä, joka tekee ketjukavereistaan parempia pelaajia. Tämän lisäksi Arttu tunnetaan vahvana erikoistilannepelaajana, jonka lisäksi nuori joukkueemme pääsee hyötymään hänen kokemuksestaan, linjaa Kallio.
– Haluan päästä voittamaan ja mukaan siihen positiiviseen fiilikseen, jota TPS:n ympärillä on. Tämä siirto tuntuu mahtavalta ratkaisulta, Iähettää Ilomäki terveisiään.