Turun Palloseuran upea Liiga-kausi jatkuu tänä keväänä Liigan välierissä. TPS pehmitti neljännesfinaalien seitsemännessä ottelussa Helsingin IFK:n maalein 3-1.
Gatorade Centerin keskiviikkoilta oli tarunhohtoinen alusta loppuun asti. Tästä suurin kiitos kuuluu yli 8000-päiselle turkulaisyleisölle, jonka vapauttama energia siivitti kotijoukkueen lopulta hunajaiseen lopputulokseen.
HIFK oli kuitenkin avauserän isäntä. Helsinkiläiset siirtyivät 1–0-johtoon Yohann Auvitun osumalla.
Toiseen erään kaukaloon luisteli täysin erilainen Turun Palloseura. Erä oli vanhentunut vajaat neljä minuuttia, kun Juhani Jasu singahti HIFK:n maalille ja tasoitti ottelun. Syöttöpisteet osumaan kirjattiin Markus Nurmelle sekä Eemil Virolle.
Eikä draama loppunut siihen. Ensin Johan Motin taklasi Seuran Topias Haapasta päähän ja lähti viilentymään Artukaisten hunajaisimpaan suihkuun Gatorade Centerin pukuhuonetiloihin.
Ja vain kaksi minuuttia myöhemmin TPS:n Jonne Tammela ohjattiin polvitaklauksesta niin ikään pesuhuoneen puolelle.
Ajassa 30.38 Gatorade Centerin rakenteelliset liitokset natisivat, kun Aarne Intonen iski kotijoukkueelle 2-1-johdon ylivoimalla. Syöttöpisteet Ville Lajuselle ja Juuso Pärssiselle.
Päätöserässä TPS:n majesteetillinen taisteluilme ja uhrautuva joukkuepelaaminen loivat uskoa ja pohjaa välierän suuntaan.
Markus Nurmen tyhjään maaliin iskemät 3–1-päätöslukemat riehaannuttivat kotiyleisön lopullisesti ja TPS:n välieräpaikan juhlinta oli valmis alkamaan.
TPS kohtaa välierissä Tampereen Ilveksen. Ottelusarja pyörähtää käyntiin lauantaina Tampereella. Turussa pelataan puolestaan sunnuntaina.
Välierien otteluohjelma:
LA 9.4. klo 17:00 Ilves-TPS SU 10.4. klo 18:30 TPS-Ilves TI 12.4. klo 18:30 Ilves-TPS KE 13.4. klo 18:30 TPS-Ilves
Tarvittaessa: PE 15.4. klo 18:30 Ilves-TPS LA 16.4. klo 18:30 TPS-Ilves MA 18.4. klo 18:30 Ilves-TPS