Syksyn 1954 harjoitusotteluissa TPS esiintyi vielä entisin kokoonpanoin ja Keijo Kihlman ja Mana Lehtinen olivat edelleen mukana. Uusina miehinä olivat kuitenkin tulossa Teräksestä siirtyneet Oiva Lehtinen ja Risto Aaltonen, jotka sitten tulivatkin SM-sarjassa yhdessä Matti Sundelinin kanssa muodostamaan ykkösketjun.

Kauden 1955 alkaessa Kihlman lopetti aktiivikiekkoilun ja siirtyi Suomen juniorimaajoukkueen huoltajaksi. Lehtinen pelasi vielä muutaman ottelun ennen kuin siirtyi erotuomariksi mestaruustasolla. Kakkosketjuna TPS:llä oli entinen Aalto – Schrey – Kartemo. Puolustukseen saatiin vakituisesti mukaan Mauno Nurmi, ja näin Salonen ja Pekkalainen saivat mahdollisuuden hengähdystaukoihin.

Pelit pelattiin vuoden tauon jälkeen taas Urheilupuistossa ja katsomo-olosuhteet olivat huonot. Ottelussa TPS – Tarmo paikalla oli 1700 katsojaa, joka oli jo yleisömäärän ääriraja, sillä loput eivät näkisi enää mitään. Kausi sujui TPS:ltä mainiosti. TPS:ää veikattiin jo lohkonsa varmaksi voittajaksi. Takaisku tuli kuitenkin Tampereella, missä TK-V aiheutti 5–4 voitollaan TPS:lle kauden ensimmäisen tappion. Tappio voitiin osittain panna lumisateen syyksi, joka sotki pahasti TPS:n kuuluisan yhteispelin sujumisen.

Tappio kuitattiin nuijimalla Karhu-Kissat 7–0, mutta ottelun loppu meni melkoiseksi kahinoimiseksi. Kissojen Olli Pulkkanen esitti otteita, jotka eräitten lehtikommenttien mukaan olisivat tarvinneet jo poliisien puuttumista asiaan. Osittain tällaiset säpinät olivat kuitenkin lajille mainosta, joka sai yleisön kiinnostumaan entistä enemmän. Lohkovoitto varmistui Hämeenlinnassa, jossa Tarmo sai selkäänsä peräti 7–2. Näin paikka loppuottelussa TBK:ta vastaan oli selvä.

TBK puolusti kahden edellisen kauden mestaruuttaan. Ensimmäinen ottelu Tampereella päättyi TBK:n 5–2 voittoon 2000 katsojan edessä. Jatkokamppailussa Turussa seuraavana päivänä kaukalon laidoille oli ahtautunut ennätysyleisö, noin 2500 katsojaa. TPS tarjosi kovemman vastuksen kuin Tampereella, mutta TBK vei ottelun nimiinsä 7–4 numeroin ja varmisti mestaruuden. Hopeiset mitalit kelpasivat kuitenkin turkulaisille hyvin.

Seuraavana syksynä 1956 Turkuun saatiin jäätä jo marraskuun lopussa, ja näin TPS pääsi kerrankin harjoittelemaan kunnolla ennen sarjan alkua. TPS:n hopeamitalimiehistö ei ollut paljoakaan muuttunut. Ruotsiin siirtyneen Oiva Lehtisen tilalle tuli Kurt Boege. Uusina niminä mukana olivat maalivahti Jouni Gröndahl ja Voitto Soini. Joukkuetta valmensi Esko Pekkalainen ja huoltajana toimi Pentti Lumikko.

Sarjan alku ei luvannut kovin hyvää. Maalivahti Gröndahl loukkaantui ja tilalle otettiin uudelleen Stormbom, joka ei vähän harjoitelleena ollut läheskään entisessä kunnossa. Tappiota tuli, mutta jumbotila ja pisteetön tili panivat pojat yrittämään entistä kovemmin. Lopulta TPS oli jo lähellä lohkovoittoa. Vastassa olivat vielä HPK ja HIFK, jotka olivat molemmat putoamisvaarassa ja panivat siksi kampoihin kaikin voimin. Ottelut olivat todella tiukkoja, mutta TPS selvisi voittajana.

Toisesta lohkosta kultakamppailuun selvisi Hämeenlinnan Tarmo. TPS joutui lähtemään ensimmäiseen osaotteluun Hämeenlinnaan, jossa lähes 3000 katsojaa oli innostamassa omiaan. Hyvissä olosuhteissa ottelusta muodostui tasoltaan erinomainen ja jännitystäkin riitti ottelun puoleen väliin asti. Sen jälkeen TPS:n kiistaton paremmuus tuli niin selvästi esille, ettei voittajasta ollut epäselvyyttä. Lopulta jopa hämeenlinnalaiskatsomo osoitti vilpittömästi suosiotaan TPS:n erinomaisesti sujuneille sommitelmille. Loppunumerot olivat TPS:lle 7–2. TPS:n huoltajan Pentti Lumikon mukaan ottelu oli paras, mitä TPS oli koskaan pelannut.

Seuraavana iltana Turun Urheilupuistoon ahtautui noin 2500 ihmistä katsomaan pystyykö TPS todellakin nujertaman yli kymmenen vuotta kestäneen hämäläisherruuden jääkiekkomestaruuksien jaossa. Turkulaiset tekivät sen varmuudella, joka ei jättänyt asiaa kenellekään epäselväksi. Toinen osaottelu päättyi nimittäin 9–3 ja kokonaisvoitto oli mahtava 16–5. TPS:n ensimmäinen jääkiekon Suomen mestaruus oli voitettu.

Kauden 1957 alkaessa TPS lähti puolustamaan raskasta mestarin viittaa suurin piirtein entisin voimin. Matti Aallon poissaolo jalkapallossa katkenneen jalan takia oli pahin jobinposti, mutta hänen paikkansa täyttäjäksi siirtyi ÅIFK:sta Erik Fortelius. Uutena joukkueessa oli myös Pyrkivästä tullut Pertti Laaksonen. Mestaruusjoukkueesta tuttu SAS-ketju, eli Sundelin – Aaltonen – Soini oli edelleen ykkösketjuna. Maalissa Håkan Storbom ja Jouni Gröndahl panivat työt puoliksi, sillä kumpikin pelasi kauden aikana 13 ottelua.

Tamperelaislehdistö kirjoitti kauden aikana, että TPS:n pelinopeus oli reilusti parantunut, ja oli siis entistä vaarallisempi vastustaja. Hyvä menestys oli myös Turussa johtanut vankkaan yleisökannatukseen. Onneksi Urheilupuistoon saatiin korotetut lisäkatsomot, jotka takasivat edes jonkinlaiset näköalat katsojamäärien noustessa yli 2000:n. HPK katkaisi TPS:n komean 27 tappiottoman ottelun sarjan Hämeenlinnassa kovassa lumisateessa. Lohkovoitto katkaistiin uusintaottelussa Tapparan kanssa. TPS voitti ottelun 8–1 ja selvisi loppuotteluun Ilvestä vastaan.

Mestaruusottelut pelattiin heti uusintaottelua seuraavina päivinä. Näin TPS joutui viidessä päivässä pelaamaan neljä huippukovaa ottelua, ja kyse oli sentään amatööriurheilijoista. Silti turkulaiset taistelivat sisukkaasti Tampereella, mutta Ilves voitti luvuin 4–2. Toiseen otteluun Turussa ahtautui Urheilupuiston avuttomiin katsomoihin ennätysyleisö jääkiekkoilussa eli 4125 maksanutta. Toisessa erässä turkulaiset kuitenkin väsähtivät ja Ilves voitti 5–7. Kovan urakkansa tuloksena Turun Palloseura kuitenkin vähintäänkin ansaitsi saamansa hopeamitalit.

Kauden 1958 mestaruussarjaan TPS lähti kahden edellisen vuoden mitalijoukkueena mukaan yhtenä suosikeista. Joukkue ei juuri muuttunut, uusina tulokkaina mukaan tulivat voimiaan kokeilemaan omat juniorit Jaakko Siltanen ja Sauli Renvall. Kausi ei mennyt aivan aikaisempien kausien lailla. Tappioita tuli, mutta joukkue selvisi silti pronssiotteluun saakka. Vastustajana oli Hämeenlinnan Tarmo, jonka kanssa pelattiin vieraissa tasan 3–3, mutta kotona ei peli luistanut ollenkaan. Toinen ottelu hävittiin 1–4 ja mitalit menivät sivu suun.

Seuraavana syksynä 1959 uutta kautta aloitettaessa turkulaiset eivät olleen kovin valoisissa tunnelmissa. Tekojäät olivat ratkaisevasti muuttamassa jääkiekkoseurojen valmentautumismahdollisuuksia, mutta Turussa, Suomen leudoimman talven alueella, ei tekojäästä ollut vielä tietoakaan. Lähtökohdat helsinkiläisiin ja tamperelaisiin seuroihin nähden alkoivat olla ratkaisevasti huonommat.

Joukkue oli jonkin verran muuttunut, Jouni Gröndahl oli luopunut jääkiekosta jalkapallon hyväksi. Esko Pekkalainen aikoi jäädä kokonaan valmentajan tehtäviin ja oli alkukauden syrjässä. Keijo Airala lunasti paikan puolustajana. Mestaruussarjaa oli täksi kaudeksi uudistettu siirtymällä entisestä kahden lohkon systeemistä kymmenen joukkueen kaksinkertaiseen sarjaan. Sarja alkoi turkulaisten osalta huonosti neljällä tappiolla, mutta jatkossa tahti parani ja lopullinen sijoitus oli viides. Vaikka menestys ei ollut huippuluokkaa, oli yleisön kiinnostus jatkuvasti kasvanut. TPS – Lukko –ottelua yritti seurata peräti 5396 katselijaa.TPS oli sarjassa neljäs.