Kausi 1950 jäi TPS:ltä kokonaan väliin. Sarjaan 1951 lähdettiin taas alimmalta portaalta maakuntasarjasta. Ennen kauden alkua haettiin jäätä mm. Pansionlahdelta, ja kun muuta paikkaa ei harjoitteluun ollut, rakennettiin Teuvo Vaissin olohuoneeseen patjoista muuri, jota vastaan voitiin suorittaa laukaisuharjoituksia. Vaissi ja hänen rinnalleen joukkueen kantavaksi voimaksi ja kapteeniksi noussut Esko Pekkalainen neuloivat ja liimailivat varusteita, joista oli huutavaa puutetta. Pentti Lumikko jatkoi myös innostunutta työtään joukkueen huoltajana.

 Erkki Kaira otti jälleen huolekseen maalivahdin tehtävät. Salonen ja Pekkalainen puolustajina muodostivat joukkueen selkärangan. Kihlman ja Lehtinen palasivat takaisin ja kakkosketjuksi luotiin junioreista kolmikko Heikki Havulinna – Rainer Schrey – Pentti Kartemo. Maakuntasarjassa joukkue ei kohdannut edes vakavaa vastarintaa. Paikallinen kilpailija TuTo mm. pehmitettiin numeroin 15–2. Suomensarjan nousukarsinnoissa ei Hyvinkään Palloseurasta ollut paljon enemmän vaivaa, vaan se kukistettiin 12–3. Toisen ottelun Turussa HyPS luovutti.

Tyypillisesti huono turkulainen talvi koettiin vuonna 1952, jolloin vasta 15.1 päästiin pelaamaan kauden avausottelu. Siinä TPS kohtasi mestaruussarjassa pelanneen Rauman Lukon, joka yllättäen sai tyytyä 1–1 tasapeliin. Tämä enteili turkulaisille menestyksellistä kautta ja niin myös tapahtui. Suomensarjassa voitettiin kaikki ottelut ja näin noustiin puhtaalla pelillä mestaruussarjakarsintoihin. Joukkueen tavaramerkkinä alkoi vähitellen tulla kuuluisaksi erinomainen yhteispeli, jossa vauhti ei tosin ollut päätähuimaava, mutta kiekon siirrot sitä tarkempia ja älykkäämpiä.

Maaliin oli tullut Risto Kanerva, ketjuissa vetivät edelleen Kihlman ja Lehtinen. Heidän rinnallaan oli pääasiassa Osmo Männistö, mutta toisinaan myös Heikki Havulinna. Kakkosketju Matti Aalto – Rainer Schrey – Pentti Kartemo oli jatkuvasti parantanut otteitaan, ja ensimmäisen kerran jääkiekkohistoriansa aikana TPS:llä oli mahdollista panna tuleen kaksi tasaveroista ketjua. TPS nousi maakuntasarjasta mestaruussarjaan kärsimättä ainoatakaan tappiota. Kauden ottelujen maaliero 104–40 osoitti joukkueen kykyjä.

Seuraavana kautena talvi tuli aikaisin, ja joukkue pääsi hiomaan kuntoaan harjoitusotteluilla ennen tammikuussa 1953alkanutta sarjaa. Joukkueen kokoonpanossa ei tapahtunut muuta muutosta kuin että nuori Matti Sundelin vakiinnutti asemansa joukkueessa ja vei Osmo Männistön paikan. Aki Salosen merkitys joukkueelle nähtiin kotiottelussa HPK:ta vastaan. Ennen ottelun alkua Aki veti puukolla kämmenensä auki varusteita korjaillessaan ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan ommeltavaksi. HPK kaatoi ilman Salosta pelanneen TPS:n numeroin 7–1.

Sarjaa pelattiin kahdessa lohkossa ja TPS selvisi omasta lohkostaan pronssiotteluun kaatamalla samaisen HPK:n Hämeenlinnassa. TPS voitti ensimmäisen osaottelun Helsingin IFK:ta vastaan 10–6. Näistä numeroista jatkettiin seuraavana päivänä Turussa, jossa noin 700 henkeä totesi HIFK:n vastarinnan paljon edellispäivää kovemmaksi. TPS voitti silti ja voitti kokonaismaaliluvulla 14–9 pronssimitalit. Sarjatulokkaalle saavutus oli upea.

Turkulainen jääkiekkoilu sai uutta ilmettä vuonna 1954 kun Kupittaan jalkapallostadionille rakennettiin kaukalo. Stadionin katsomo tarjosi yleisölle huomattavasti paremmat ottelunseuraamismahdollisuudet kuin Urheilupuiston monttu. Talvi vain tuli kovin myöhään, ja ensimmäiset ottelut päästiin pelaamaan vasta joulukuun lopussa. Niinpä TPS:n kunto oli vielä keskeneräinen sarjan alkaessa heti tammikuun alussa.

Tärkein muutos joukkueen kokoonpanossa oli maalivahdin vaihtuminen. Kolmannelta sarjakierrokselta lähtien tehtävää hoiti Håkan Storbom eli ”Storkke”. Puolustuksen vaihtomiehenä kokeiltiin myös 17-vuotiasta Mauno Nurmea, mutta tärkeimmissä otteluissa Salonen ja Pekkalainen kuitenkin edelleen kantoivat vastuun puolustuksesta.

 Tyypillisen kuvan Turun peliolosuhteista saa lehtikuvauksesta kauden 1954 sarjan avausottelusta TPS – Tarmo. ”Kauniin vihreä, miltei kesäinen ruohomatto ympäröi kiekkokenttää, jossa vesi lainehti sadepisaroiden iskiessä altaaseen. Ottelun oli määrä alkaa klo 13, mutta se alkoikin vasta tunnin kuluttua, kun ensin oli tunnin ajan yritetty ajaa vettä pois kentältä.” Yleisön mielenkiinto lajiin oli Turussakin vähitellen kasvamassa, ja kun Ilves vieraili Kupittaalla, oli katsomossa 1188 maksanutta katsojaa, mikä oli uusi yleisöennätys.

TPS tuli lohkossaan toiseksi ja se tiesi taas pronssiotteluun pääsyä. Ensimmäisessä ottelussa vastustaja HPK pystyi 20 sekuntia ennen loppuvihellystä ratkaisemaan voiton itselleen 6–5 numeroin. Toisessa osaottelussa katsomossa olleet n.1000 katsojaa joutuivat viettämään Kupittaalla peräti 3 ½ tuntia. Tasanumeroihin päättyneen ottelun jälkeen pelattiin kaksi jatkoerää. Pukusuojassa ehdotettiin jo tilanteen ratkaisemista pelikorttien avulla, mutta kaikesta huolimatta kolmanteen jatkoerään lähdettiin. Vähäisestä pelaajamäärästä johtuen varsinkin ilman vaihtoja pelanneet puolustajat Salonen ja Pekkalainen olivat jo niin poikki, että runsaampaa miehistöä käyttänyt HPK pääsi tekemään kolme maalia ja niin lähtivät pronssimitalit Hämeenlinnaan.