TPS:n mestaruussarjan debyytti tapahtui uudenvuodenpäivänä 1941 Urheilupuistossa, jossa vastustajana oli HSK. Tasaisessa ottelussa voitto meni vieraille 2-1. Joukkueessa oli uutena nimenä mukana Teuvo Vaissi ja maalivahdiksi vaihtui parin ottelun päästä Reino Helle. Kauden aikana joukkueessa pelasi myös Reino Laine, joka pelasi sekä puolustajana että hyökkääjänä useassa ottelussa. Ehtipä Urho Teräskin pelata yhdessä ottelussa. TPS otti kauden aikana selkään kaikissa otteluissa, eikä onnistunut keräämään tililleen pistettäkään. Kaikki sarjassa pelanneet turkulaisjoukkueet jäivät hännille, mutta sarjasta ei pudotettu ketään.

Sota alkoi uudelleen heinäkuussa 1941, ja kausi 1942 jäi taas väliin. Sodan jatkumisesta huolimatta sarjatoiminnassa lähdettiin liikkeelle vuonna 1943, ja niin kutsuttuun sotasarjaan kelpuutettiin vanhat mestaruussarjalaiset mukaan. TPS:llä oli onni saada joukkueensa kokoon miltei entisenlaisena sopivien palveluspaikkojen vuoksi, ja kun esimerkiksi ÅIFK ei pelannut lainkaan, saatiin sieltäkin muutamaan otteluun pari miestä lainaksi.

Menestys oli vallan eri luokkaa kuin vuoden 1941 sarjassa. Lomien vuoksi otteluita pelattiin mm. Helsingissä perättäisinä päivinä ja Tampereella kerran jopa kaksi ottelua samana päivänä parin tunnin välein. Koko kaudella TPS ei päässyt pelaamaan yhtään ottelua kotikentällään. Sarjaa ei koskaan saatu pelatuksi loppuun asti. Otteluiden keskeytyessä TPS oli hopeatilalla, johon muilla joukkueilla ei enää olisi ollut mahdollisuuksia. Virallisesti mitaleita ei kuitenkaan jaettu, mutta SM-liigan virallisessa mitalitaulukossa vuoden 1943 hopeamitalit on merkitty TPS:lle.

Kesken jäi myös viimeisen sotatalven sarja 1944, jossa siinäkin TPS menestyi mainiosti. Kun sarja keskeytettiin huonojen sääolosuhteiden ja miesten lomaesteiden vuoksi, TPS oli kahden pisteen sarjajohdossa, joskin pahin uhkaaja Ilves oli pelannut kaksi ottelua vähemmän ja oli vielä tappioitta. TPS ja Ilves olivat kuitenkin ehtineet kohdata Turussa ottelussa, mitä seurasi ennätysyleisö, 583 maksanutta katsojaa. Lopputulokseksi jäi 1-1, vaikka lehtiselostuksen mukaan molemmat joukkueet yrittivät voittaa ”sekä luvallisin että luvattomin keinoin.” Ottelua dramatisoi vielä se, että heti alkuvihellyksen jälkeen ottelussa jouduttiin ilmahälytyksen vuoksi pitämään puolen tunnin tauko. Ainoan tappionsa TPS kärsi Hämeenlinnassa Tarmolle (2-3), jossa Tarmon voittomaali syntyi erotuomarin myötävaikutuksella viisi sekuntia ennen ottelun loppua.

Ensimmäisen kerran neljään vuoteen sarja voitiin viedä normaalisti loppuun vuonna 1945. TPS oli entisin voimin mukana, mutta ei nyt yltänyt mitaleille, vaan sai tyytyä neljänteen sijaan. Ilves vei mestaruuden, mutta keskinäisessä ottelussa TPS tarjosi sille Tampereella kovan vastuksen häviten vain 1–3 ottelussa, jota seurasi peräsi 1100 katsojaa, joka silloisissa oloissa oli todella huomattava määrä.

Vaikeaksi murroskaudeksi TPS:n jääkiekkoilussa muodostui vuosi 1946. Anton Honka, joukkueen ehdottomiin tukipylväisiin kuulunut puolustaja siirtyi naapuriseura TPK:hon vieden mukanaan Mauno Lehtisen. Edellisvuoden joukkueesta siirtyivät syrjään myös Reino Meri, Reino Helle ja Aki Ruotsalainen. Runkopelaajista paikoilleen jäivät näin ollen vain ”Kippari” Kihlman ja Teuvo Vaissi. Otteluissa kohti valtakauttaan kulkevia hämäläisseuroja vastaan ei enää menestytty. Kuumia kamppailuja olivat tuolla kaudella käydyt piirisarjan ottelut TPK:ta vastaan, niissä TPS pysyi vielä niskan päällä. Sarjassa TPS sijoittui kuudenneksi.

Vuonna 1947 juniorikoulutus oli seurassa vasta pääsemässä alkuun, joten reservejä ei vielä ollut. Joukkueesta jäivät pois Veikko Asikainen, mutta ”Mana” Lehtinen palasi vierailultaan TPK:sta ja otti Asikaisen paikan Kihlmanin vieressä. Muita muutoksia joukkueeseen ei tullut, paitsi että Pentti Pihlakoski pelasi pari ottelua. Tappioita tuli tamperelaisilta, mutta Kippari ja Mana pääsivät vauhtiin ottelussa HJK:ta vastaan Urheilupuiston montussa. Lehdet pitivät ottelua TPS:n sisunnäytteenä ja totesivat, että ”Kihlman ja Lehtinen taistelivat hurjemmin kuin koskaan”. Ottelun lopputulokseksi tuli TPS:n 9-8 voitto. Tepsin maaleista Lehtinen teki viisi ja Kihlman teki kolme maalia ja esityön kahteen muuhun. Kun jatkossa voitettiin vielä KIF ja TPK, sarjapaikka oli jälleen säilytetty. Loppusijoitus sarjassa oli jälleen kuudes.Kausi päättyi kansainvälisiin otteluihin, joissa ruotsalaiskiekkoilijat kävivät näyttämässä tasoeron suuruutta vielä tässä vaiheessa läntisen naapurimaan hyväksi.

Kaksi vuotta oli heikentyneinkin voimavaroin pystytty sarjapaikka säilyttämään, mutta kun riittävän kyvykästä uutta verta ei saatu vanhoihin leileihin, romahdus oli pakosta lopulta edessä. Vuonna 1948 TPS jäi sarjassa seitsemänneksi ja putosi mestaruussarjasta saamatta pistettäkään kokoon.

Kauden 1949 TPS pelasi suomensarjassa. Aulis Vahtonen puolustajana, jääpalloilusta värvätty Esko Pekkalainen ja Pekka Helle olivat joukkueen uudet nimet, kun TPS matkusti sarja-avaukseen Ilvestä vastaan Tampereelle. Olipa jostain joukon jatkoksi tempaistu mukaan vielä jalkapalloilija Helge Saarinenkin. Ottelu päättyi Ilveksen 31–0 (12–0, 3–0, 16–0) voittoon. ”Ken vois lampun sammuttaa” tulikin kauden paljon siteeratuksi tunnuslauseeksi. Kauden jatkuessa puolustukseen tuli Aki Salonen ja niin tuo sittemmin lähes legendaariseksi muodostunut parivaljakko Pekkalainen – Salonen aloitti uransa TPS:n edustusjoukkueessa. Puolustajapari heistä tuli Riihimäellä pelatussa ottelussa, jossa Teuvo Vaissi sai toisessa erässä verensyöksyn ja Pekkalainen joutui ottamaan hänen paikkansa Salosen rinnalla. Vaissi joutui tämän jälkeen luopumaan pelaamisesta, mutta ei jääkiekosta, sillä hänen merkittävin osuutensa TPS:n jääkiekkoilussa oli vielä edessäpäin.

Kun menestys suomensarjassa oli ollut suhteellisen heikko, vain neljäs tila, seuran johtokunta teki päätöksen, että seuraavan kauden suomensarjan paikasta luovutaan ”pelaajamateriaalin” puutteen vuoksi. Tämä ratkaisi myös sen, että seuran tukipelaajat Keijo Kihlman ja Mana Lehtinen siirtyivät TPK:n riveihin luvaten tulla kuitenkin heti takaisin, kun TPS taas lähtee liikkeelle.

Tätä uutta liikkeellelähtöä valmisteltiin Teuvo Vaissin suurella innolla ja uhrautuvalla työllä. Hän oli alkanut kasvattaa TPS:lle pätevää juniorijoukkuetta, jonka piti huolehtia seuran tulevaisuudesta. Seuran johtokunta oli eräässä vaiheessa halukas jopa luopumaan koko jääkiekkoilusta, mutta lähinnä Imma Oksasen kannanotto ratkaisi kuitenkin asian jääkiekkoilijoiden hyväksi. Mainitseepa seuran musta kirja, että tuleva puheenjohtaja Halmo eräässä vaiheessa oli kätkenyt maalivahdin varusteet halkopinonsa taakse, mutta mikään ei estänyt innostuneita poikia pelaamasta otteluja.