Silvennoisen Suvivieras, osa 4: Eetu Liukas
"On ollut unelmani päästä TPS:n liigajoukkueeseen sekä varsinkin voittaa jotain Tepsissä, niin en halua tehdä sitä katsomosta vaan kentältä!"
Nykypäivän ammattilaiskiekkoilulle on ominaista se, että joukkueessa tapahtuu jonkin verran vaihtuvuutta kausien välillä ja roolit menevät uudestaan jakoon. Uusia vastuunkantajia ja läpimurtajia kaivataan sekä tarvitaan aina.
Yksi roolia jahtaavista pelaajista on 18-vuotias Eetu Liukas, joka on parin viime kauden aikana päässyt tutustumaan liiga-arkeen, mutta joka ei ole vielä onnistunut tarttumaan vakiopaikkaan kiinni.
Tämä saattaa hyvinkin olla hänen kautensa, mutta palataan ensin liigauran lähtöviivalle, eli hetkeen, jolloin itsekin näin hänet ensimmäistä kertaa pelaamassa. Tämä tapahtui Lahdessa helmikuun 22. päivänä vuonna 2020.
Liukas kertoo, ettei muista enää miten tiedon sai, mutta muuten suuren ensi-illan tuntemukset ovat jääneet mieleen. Mukavan moni asia kun meni myös kohdilleen.
– Kyllä siinä alkoi yhtäkkiä vähän jännittämäänkin, eikä tullut unikaan silmään bussimatkalla Lahteen. Oli hienoa, kun pääsi näkemään liigapelit ja kaiken mitä kulissien takana tapahtuu. Voitimme pelin ja kannattajat olivat tehneet ison matkan Lahteen, mutta mikä parasta, niin perhekin oli tullut paikan päälle. Sain tietää siitä vasta pelin jälkeen. Luulin, että he katsovat ihan vaan kotona telkkarista, mutta olivatkin päättäneet matkustaa Lahteen. Se oli hieno kokemus, josta jäi pelkkiä hyviä muistoja.
Kun muistelemme kyseistä peliä, saan jälleen osoituksen siitä, miten asetelmat pelien ympärillä unohtuvat näinkin nopeassa ajassa ja miten muistikuvat tuostakin illasta liimaantuvat yhteen muutaman hetken filminauhaksi. En nimittäin muistanutkaan, että tuolloinhan TPS:n kausi ei ollut panosten osalta täysin ohi.
– Siinä eläteltiin vielä toivoa, että playoff-paikkakin voisi olla jotenkin auki. Siinä oli vielä pieni mahdollisuus ja vielä taisteltiin. En muista ihan tarkalleen oliko se enää kuinka realistinen mahdollisuus, mutta emme siinä kohtaa vielä luovuttaneet, vaan pyrimme tekemään kaiken mitä tehtävissä on.
Liukas pääsi jahtaamaan parin pelin ajaksi playoff-junaa, joka lopulta oli liian pitkällä karkumatkalla, mutta ensimmäinen maistiaispala Liigan arjesta antoi kuitenkin osviittaa siitä, että missä Liukas tuolloin meni ja antoi tärkeää perspektiiviä myös harjoitteluun.
– Se, että pääsi näkemään mitä se touhu oikeasti on ja mikä se vaatimustaso jokaisessa pelissä on, niin se oli todella opettavaista ja antoi kyllä paljon eväitä viime kesään. Sanotaan niin, että olin paljon valmiimpi niiden pelien ansiosta. Jäi kova halu näyttää ja pelata Tepsin liigajoukkueessa.
Liukas oli viime kauden alkaessa preseasonin vakiokalustoa ja esiintyikin paikoin hyvin lupauksia herättävästi. Niinkin paljon lupauksia heräsi, että Liukas löysi itsensä liiga-avauksen kokoonpanosta. Tämän jälkeen vastuuta herui vain muutamassa pelissä, jonka jälkeen Liukas siirtyi Tepsin A-nuorten mukaan.
Kun joulukuun koronatauon jälkeen TPS palasi jäälle, olin yllättynyt, kun Liukasta ei kokoonpanossa nähty. Syyksi paljastui se, että hänelle kävi kirjaimellisesti vähän hassusti.
– Minulla murtui sormi ja se sattui oheisissa, ettei edes jäällä tai mitään sellaista. Tein boksin päälle nousua ja jotenkin kömpelönä miehenä kompastuin boksin reunaan. Siitä sitten ympäri ja sormi jäi jotenkin väliin vai löinkö sen sitten boksin reunaan. Joka tapauksessa alastulon jälkeen kokeilin sormea ja totesin, että pahalta tuntuu.
– Odottelin ensin pari päivää, josko turvotus laskisi, mutta sitten lääkäriin ja kuvista selvisi, että sormi oli viittä vaille poikki. Se oli onneksi siisti murtuma, ettei tarvinnut leikata ja pelkällä kipsillä selvittiin.
– Liigassa oli sillä hetkellä vajaamiehitystäkin vielä, niin harmittelin, että juuri sillä hetkellä sitten menin rikkomaan sormeni. Huonoa tuuria oli kyllä paljon.
Sen verran mielenkiintoisen muistijäljen Liukas harjoituskaudella ehti jättää, että muistan oikein erikseen iloinneeni ajaessani helmikuun puolivälissä Kouvolaa kohti. Juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja pyysin häntä tsekkaamaan illan kokoonpanot. Liukas oli jälleen mukana.
Odotin innolla iltaa. Niin taisi odottaa myös Liukas. Liigauran avauspiste tarttui plakkariin iltana, jolloin TPS pelasi yhden kauden parhaista peleistään.
– Intoa ja virtaa riitti. Halu näyttää oli niin kova. Peli meni ihan hyvin ja otimme tärkeän voiton. Vähän ehkä jännitti sen puolesta, että oliko jopa liikaa virtaa ja intoa, että meneekö peli ihan yliyrittämiseksi, mutta onneksi se pysyi hanskassa.
– Sitä siinä loukkaantumisessa juuri harmittelikin, että menikö siinä se minun mahdollisuuteni, mutta kyllä minä loppupeleissä luotin siihen, että se vielä tulee. Oli tärkeämpää hoitaa itseni kuntoon, jotta olisin valmis, kun kutsu käy. Päätin keskittyä niihin asioihin, mihin pystyin vaikuttamaan.
Tässä kohtaa en voi muuta kuin nauraa. Enkä tee niin millään muotoa pilkallisesti. Huvitun vain kuunnellessani kuinka kypsästi Liukas tilanteen otti hädin tuskin täysi-ikäisenä, kun itse olisin osannut suhtautua tilanteeseen yhtä rauhallisesti ja viisaasti ehkä kolmekymppisenä.
Tavallaan helpottaa kuulla, että ehti Liukkaankin päässä tunteet kiehua ennen nopeaa jäähtymistä.
– Täytyy toki myöntää, että kun tulin sormen kuvauksista pois ja murtuma todettiin, niin kyllä siinä muutama ärräpää lensi ja ensimmäinen ajatus oli, että ei tämä voi olla totta, niin kun sitä oli hetken kironnut ja miettinyt, niin oli vain pakko tehdä se päätös, että turha siihen on jäädä makaamaan ja itseään säälimään, kun se ei tuota yhtään mitään, vaan on pistettävä haalarit ylle ja niin minä teinkin.
– Päätimme yhdessä fysiikkavalmentaja Risto Rosendahlin kanssa, että se aika, jonka olen loukkaantuneena, treenataan todella kovaa ja se myös kannatti. Kehityin sinä aikana paljon ja oli hyvä, että pystyin luistelemaan ihan normaalisti, niin sitä myös tehtiin ja paljon.
Liigapelien osalta Liukkaan kauden huipennukseksi osoittautui Lappeenrannan peli maaliskuun kuudentena päivänä. Se oli ilta, jolloin minulla oli kunnia selostaa hänen liigauransa avausmaali.
– Ensinnäkin oli aikamoinen esitys joukkueena sinä iltana, kun otimme isonumeroisen voiton. Mitä maaliin tulee, niin sitä oli jo vähän odotettukin. Tietyllä tapaa apina lähti pois selästä ja tammikuun vaikeuksien jälkeen se oli helpottava hetki ja sellainen, joka ei varmasti tule unohtumaan.
Mitä olisikaan voinut olla, osat 1-3
Jos ajatellaan Liukkaan kohdalla mennyttä noin puoltatoista vuotta, niin se pitää sisällään kolme A-junnuihin liittyvää hetkeä, jotka jättivät tavalla tai toisella jossiteltavaa ja pohdittavaa siitä, että mitä olisikaan voinut olla.
Kun Tepsin liigajoukkueen kausi 2019-2020 oli saapumassa vääjäämättömästi pettymyksen satamaan, oli tarkoituksena mahdollistaa A-nuorten paluu kultakantaan viiden vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle edennyt joukkue sai yhtäkkiä riveihinsä aivan jäätävät vahvistukset. Aleksi Anttalainen, Eemil Viro, Markus Nurmi, Lauri Pajuniemi ja Juuso Pärssinen marssivat kaikki A-junnujen koppiin ainoana tavoitteenaan voittaa mestaruus. Alku näytti lupaavalta, mutta loppu tuli yllättäen ja se tuli äkkiä.
– Se oli aivan ainutlaatuinen porukka. Nimilistaltaan varmaan kovimpia ikinä A-junnujen sarjassa. Pajuniemikin oli tehnyt sen 26 maalia Liigassa. Se oli aika hullua, että he kaikki tuli siihen. Tiputimme Jukurit ensin ja sitten ehdimme pistää sarjakärki Kärpät kumoon muistaakseni 5-2. Tultuamme Oulusta kotiin saimme kuulla, että kausi oli ohi.
– Se tuntui todella rajulta ratkaisulta, kun meillä oli sellainen porukka, jolla olisi voinut tehdä jotain suurta. Saimme jo Jukurit-sarjan katkaisupeliin mukavasti yleisöä ja sitten kun sarjakärki oli helisemässä sekä sarja oli tulossa Turkuun, niin olisimme varmaankin saaneet vielä lisää yleisöä ja päässeet rakentamaan hienoa menestystarinaa, mutta koronan takia oli vain ymmärrettävä miten asia oli. Ei siinä jätetty vaihtoehtoja.
– Jo takaisintulomatkalla siitä keskustelimme, kun alkoi näyttää, että kausi pistetään poikki. Seuraavana päivänä hallilla kerrottiin, että päätös oli tehty.
– Se veti tunnelman aika hiljaiseksi. Joukkueessa oli hyvä itseensä luottavainen fiilis. Ei siis lainkaan ylimielinen, vaan itsevarma. Tiesimme mihin pystymme ja saimme luotua hyvän yhteishengenkin siihen. Se harmittaa vielä jälkikäteenkin. On vaikea sanoa, että olisimmeko voittaneet, mutta aika hyvät mahdollisuudet meillä olisi ollut.
– Kaikki tuli niin yllättäen. Paria päivää ennen Kärppä-sarjan avauspeliä meillä ei ollut hajuakaan, että näin voisi käydä. Olimme varmoja, että pelit viedään loppuun, mutta sitten kun ajatus heitettiin ensimmäisen kerran ilmoille, niin siitä tuli äkkiä totta.
Vuotta myöhemmin, kun liigamiehistön toipilaat saatiin jälleen pelikuntoon, siirrettiin helmi-maaliskuun ajan Liigaa pelannut Liukas A-junnujen riveihin. Jälleen ilmassa olivat hyvät ennusmerkit ja Tepsi lähti kultajahtiin suosikkina.
– Sitä oltiin ehdotettu minulle hiukan aiemmin, mutta runkosarjan lopussa oli Liigassa sen verran paljon loukkaantumisia ja Petteri Wirtasen pelikieltokin oli päällä, että hädin tuskin saatiin neljä täyttä ketjua kasaan, joten minua ei siitä uskallettu vielä A:n runkosarjan aikana päästää, mutta playoffeja varten seurajohto teki päätöksen, että A:han lisätään paukkuja ja haetaan se mikä seuralle kuului jo vuotta aiemmin. Sinne mentiin ja se leikki päättyi lyhyeen. Taas.
– Se oli samanlainen tunne. Tietyllä tapaa vielä synkempi, koska se oli monelle pelaajalle jo toinen kerta putkeen, kun niin käy. A-junnut olivat tehneet vahvaa työtä ja dominoineet läpi kauden, joten lähtökohdat olivat vielä paremmat kuin aiemmin. Ja se, kun muut joukkueet jatkoivat ja meidät siitä vain otettiin pois, niin se tuntui todella karulta ja epäoikeudenmukaiselta päätökseltä. Mutta kun laki tulee vastaan, niin meillä ei siinä sananvaltaa ollut. Kaikkemme teimme, mutta leikki vaan vedettiin poikki liian äkkiä.
– Harmittaa varsinkin heidän puolestaan, jotka tuossa olivat koko kauden painaneet hommia yhteisen unelman eteen, joka olisi jo vuosi sitten pitänyt saavuttaa. ”Hööpi” (päävalmentaja Hermanni Vidman) ja ”Norre” (apuvalmentaja Fredrik Norrena) olivat tehneet hienoa työtä pelaajien kanssa ja se ilmapiiri, mikä siinä joukkueessa oli, oli todella ainutlaatuista. Se voittamisen kulttuuri, mikä siihen oli rakennettu, oli todella hieno. Tuntui epäoikeudenmukaiselta, että se lyötiin poikki viikkoa ennen kauden päätöstä.
Valitettavalla tavalla itseääntoistavan elokuvasarjan kolmas osa sijoittuu tapahtumiin heti toisen kaudenkatkaisun jälkeen. Tämä jäi lajityypiltään absurdiksi lyhytelokuvaksi, jossa mahdollisten tapahtumien uhka oli pohjavireenä, mutta jonka jännite ei koskaan, onneksi, noussut ja päässyt purkautumaan.
En nimittäin meinannut itsekään muistaa sitä melko järisyttävää tosiasiaa, että kun A-nuorten kausi päättyi jälleen raskaaseen pettymykseen, niin heistä tuli Tepsin b-suunnitelma sille, että jos korona olisi iskenyt kesken playoffien liigaryhmään.
Tällöin, ainakin suunnitelman mukaan, olisi Tepsi pelannut playoffeja A-junnujoukkueen voimin siihen asti, että liigajoukkue olisi ollut taas käytettävissä tai kausi olisi ehtinyt päättyä.
Vaikka tarina päättyi onnellisesti ja hopea oli hieno saavutus, niin tunnustan auliisti, että ainakin minulla riittäisi perverssiä uteliaisuutta asian suhteen, että mitä olisi tapahtunut, jos uhkakuva olisi toteutunut? Miten hyvin A-junnut olisivat pärjänneet? Tilanne olisi ollut taatusti ainutlaatuinen.
Lopulta varautumisesta pahimpaan tulikin sijoitus tulevaan.
– Minun piti aluksi mennä Liigan protokollaan mukaan, mutta sitten tehtiin päätös, että on parempi treenata laadukkaasti, kun koko A-junnujen joukkue siirrettiin omaan karanteeniinsa, jossa treenasimme joukkueena normaalisti kaksi kertaa päivässä.
– Olihan se hurja ajatus, mutta oli vaikea kuvitella, että niin olisi oikeasti voinut käydä, kun Liigassa oli niin tarkat säännöt, etten uskonutkaan koronan pääsevän sinne. Treenasimme kuitenkin kovaa sen kuukauden pätkän. Hassulta se tuntui treenta, kun oma kausi oli katkaistu, mutta tulevaisuutta vartenhan siinä treenattiin.
Hyvästit kolmosveskarin numerolle ja sivusta katsomiselle
Liukas on omatoimijaksonsa aikana kulkenut Turun ja Helsingin väliä, sillä hän on harjoitellut agenttinsa Sami Mettovaaran suosituksesta ryhmässä, jossa treenaa muun muassa KHL:ssä ja NHL:ssä pelaavia suomalaiskiekkoilijoita.
Kun kysyn, että mihin Liukas on kiinnittänyt eniten huomiota, niin vastaus on, että hän haluaa olla vielä enemmän sukunimensä veroinen peluri.
– Nykypäivän jääkiekko on niin nopeaa. Täytyy pystyä pysymään perässä ja mielellään vähän edelläkin. Se on vaan yksi pelin vaatimuksista, joka on tärkeää saada kuntoon. Varsinkin isokokoisempana pelaajana se on aina yksi iso kehityskohde, että saadaan maisema vaihtumaan ja että pystyy pienessä tilassa paremmin liikkumaan. On hyvä aloittaa varhain tekemään sen kanssa töitä ja olenkin siinä jo ottanut isoja askeleita, mutta varmasti pystyn ottamaan niitä enemmänkin tulevaisuudessa.
Muistan, kun vuosi sitten juttelin Tepsin nuorien pelaajien kanssa, niin aluksi fysiikkavalmentaja Risto Rosendahlin kova koulu hieman hämmensi, mutta kun pelaajat pääsivät sinuiksi vaatimustason kanssa, niin Rosendahl on saanut yksinomaan kehuja. Liukas liittyy tähän kuoroon.
– Kun Risto tuli taloon reilu vuosi sitten, niin pelkästään sinä aikana ole ottanut kunnon steppejä eteenpäin, kun harjoittelimme läpi kaudenkin todella kovaa, eli kehittyminen ei jää vain kesään.
– Riston vaatimustaso on kova. Niissä treeneissä ei säästellä eikä armoa anneta, mutta itse tykkään henkilökohtaisesti siitä, että mennään kovaa eikä seistä tyhjän päällä. Enkä varmasti ole ainoa, joka tykkäsi. Kun tuloksia katsotaan, niin iso osa pelaajista kehittyi yksilöinä ja sitä kautta joukkueena. Risto oli taatusti iso syy siihen.
Tämä on Liukkaalle iso kausi. Hänen tavoitteenaan on tietenkin tehdä läpimurto Liigaan ja vallata paikka alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueesta.
Ensimmäinen iso hetki on kuitenkin edessä jo heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, kun Liukkaan pelaajaoikeudet ovat NHL-seurojen huudettavissa NHL:n varaustilaisuudessa. Liukkaalla ei ole minkäänlaista tuntumaa siitä, että mitä tuleman pitää, mutta ainakin hänen renkaitaan on käyty potkimassa varsin laajalti.
– Keskusteluita on ollut paljon ja useiden eri joukkueiden kanssa, eli kiinnostusta on ollut, mutta se ei vielä tarkoita mitään. Vaikea on arvioida, että missä kohtaa voisin mennä ja minne. Toivotaan, että varaus tulee. Se olisi pääasia.
– Melkein kaikkien seurojen kanssa olen jutellut ja on ollut kaikenmaailman videohaastatteluita ja mitä ikinä niihin sitten kuuluukaan. Nyt ei voi kuin odotella itse tilaisuutta ja sitten onkin hyvin jännittävät hetket käsillä.
Löytämieni rankingien perusteella Liukasta on aseteltu kolmannen ja seitsemännen kierroksen välillä. Liukas kuitenkin tiedostaa, vaikka varaus on hieno kunnianosoitus, niin se on kuitenkin vain välietappi eikä määritä ketään pelaajana. Tästä kertoo myös joukkuetoveri Juuso Pärssisen esimerkki.
– En usko, että sillä loppupeleissä on merkitystä. Tärkeintä olisi vain saada se varaus, vaikka sekin on kuitenkin vain numero ja se merkitsee enemmän mitä varauksen jälkeen tekee. Niin kuin ”Päränkin” kohdalla on osoittautunut, niin hän on viimeisen kierroksen varaus, mutta se jälki mitä hän on sen jälkeen ja viime kaudella, on ollut aivan uskomatonta. Jos drafti otettaisiin nyt uusiksi, niin hän ei enää menisi niin myöhään, eli hän on jo nyt osoittaunut epäilijöiden olleen väärässä.
Palaan jälleen TPS:n uuteen ajatusmalliin, jossa joukkueeseen halutaan eteenpäin pyrkiviä pelaajia, koska jokaisen pelaajan sisäinen draivi tekee kilpailun pelipaikoista kovemmaksi, jolloin kaikki haastavat toisiaan kehittymään paremmiksi pelaajiksi.
Se kuulostaa sanahelinältä, mutta konkretia on tässä. Liukas on päässyt näkemään vierestä mitä Pärssinen on saavuttanut kovalla, määrätietoisella työllä. On vaikea keksiä parempaa sytykettä harjoitteluun ja kilpailemiseen.
Kun Liukas toivon mukaan saa kuulla nimensä jossain kohtaa viikonlopun varaustilaisuutta, niin heinäkuun lopussa joukkueen kokoontuessa jäälle, alkaa konkreettinen työ sen eteen, että hän vakiinnuttaisi liigapaikkansa. Mitä se Liukkaan mielestä vaatii?
– Ennen kaikkea se vaatii hyviä esityksiä. Se on nähty, että Tepsi on paikka minne halutaan tulla pelaamaan ja Tepsi haluaa menestyä, niin ilmaisia paikkoja ei ole luvassa kenellekään. Se vaatii todella paljon onnistumisia ja hyvien asioiden toistamista. Nyt olen parin kauden ajan nähnyt sivustakatsojana, että mitä tuo homma on. Olen päässyt haistelemaan tunnelmaa ja pelaamaankin, mutta paljon on jäänyt näyttöhaluja ja olen eteenpäin pyrkivä persoona, niin en halua enää katsella sivusta, vaan oikeasti olla vaikuttamassa ja auttaa tuomaan menestystä tänne.
– Olen turkulainen ja on ollut unelmani päästä TPS:n liigajoukkueeseen sekä varsinkin voittaa jotain Tepsissä, niin en halua tehdä sitä katsomosta vaan kentältä. Sitä varten teen töitä ja haluan sen pelipaikan myös ottaa.
Liukas miellyttää kaukalossa silmää ehdottomasti sillä, että hän on karvan alle 190-senttisenä pelaajana melko kookas eikä ujostele vähääkään fyysisten avujensa käyttämistä. On myös hankala olla syttymättä siihen, miten hän kuvaa itseään pelaajana.
– Pidän itseäni aika karheana jätkänä ja yritän olla sellainen pelaaja, jota vastaan en haluaisi itse pelata. En usko, että yhtään mukavaa iltaa tulee minua vastaan pelatessa.
Olen kysymässä päätteeksi jotain aivan muuta, kunnes yhtäkkiä muistan bonganneeni, että Liukas pelaa ensi kaudella numerolla 72. Pakkohan asiasta on kysyä.
– Ei siinä itse asiassa sen isompaa tarinaa edes löydy taustalta. En ole taikauskoinen, mutta koin, että jos numeron kautta saisin vähän muutettua kuvioita. Ei 60:ssäkään mitään vikaa tavallaan ole, mutta onhan se vähän sellainen kolmosveskarin numero, niin halusin vähän jotain pirteämpää. 72 vain tuli mieleen, niin kokeillaan sitä sitten.
Jos Liukas ei itse koe, että vaihdoksen takana olisi sen kummempaa symboliikkaa, niin minulle ”kolmosveskarin numerosta” luopuminen ainakin kuvastaa juuri sitä mistä, Liukas aiemmin puhui. Hän ei todellakaan aio enää tyytyä sivustakatsojan rooliin!
Markku Silvennoinen
– Kirjoittaja on Radio Cityn TPS-selostaja
