1985-1989

PALUU KULTAKANTAAN 13 VUODEN ODOTUKSEN JÄLKEEN

1985-86

Valmentaja Matti Keinosen sopimus päättyi ja Juhani Tamminen otti valmennusvastuun yksivuotisella sopimuksella. TPS:n liigajoukkueesta keväällä 1985 Tammisen rinnalle toiseksi valmentajaksi tuli Urpo Ylönen.

Joukkueen vanhasta kaartista jatkoivat Jorma Valtonen, Timo Nummelin, Reijo Leppänen, Rauli Tammelin, Jukka Porvari ja Kalevi Aho. Uusina tulivat Sami ja Jali Wahlsten, Teppo Virta palasi TuTosta ja Forssasta saatiin kolmanneksi maalivahdiksi Kari Rosenberg. USA:ssa polvileikkaukseen joutunut ja sitä Suomessa parannellut Petteri Lehto teki TPS:n kanssa sopimuksen aivan kauden 1985–86 aattona. Perinteistä tepsiläistä taustaa ja perinteitä edusti nyt joukkueenjohtajana Reima Särös.

TPS asetettiin kauden ennakkoarvioissa selväksi mestariehdokkaaksi, mutta kun 14 kierrosta oli pelattu, TPS oli sarjassa toiseksi viimeisenä. Sarjan viimeinen neljännes oli koko ajan veitsi kurkulla pelaamista.

TPS otti kovan kirin ja nousi lopulta runkosarjassa kolmanneksi tasapistein Kärppien kanssa, mutta paremmalla maalierolla. Välierävastustajaksi asettui HIFK, joka oli sarjan alusta lähtien julistanut, että vain mestaruus kelpaa heille.

Turkulaiset eivät puolestaan uhonneet edellisten kausien ”kulta on värimme” –tunnuksestaan. TPS:n tärkeitä tukipilareita oli kevätkaudella ollut 39-vuotias Jorma Valtonen. Helsingin ensimmäisen välierän maalissa oli kuitenkin Jouni Rokama, sillä Valtosen nivusvamma esti pelaamisen. Rokama taisteli uljaasti, mutta HIFK voitti jatkoaikamaalilla 5–4.

Toinen ottelu Turussa ja kolmas Helsingissä olivat sitten Jorma Valtosen juhlaa. Turussa TPS voitti 3–1 ja Helsingissä 5–2. TPS oli taas voiton päässä finaalista. Seuraava ottelu meni kuitenkin HIFK:lle 3–2 ja seuraavan Helsingin ottelun HIFK voitti samoin 3–2 numeroin.

TPS ja Kärpät pelasivat aika turhautuneet pronssiottelut. Liigapomo Kalervo Kummola totesikin, että jatkossa on syytä pelata vain yksi pronssiottelu. Nyt Kärpät voitti molemmat ottelut ja pronssimitalit menivät Ouluun.

1986-87

TPS:n johto päätti jatkaa Juhani Tammisen valmennuspestiä kaudeksi 1986–87. Kauteen valmistautuessa tärkein uutinen Turussa oli puolustaja Hannu Virran palaaminen Buffalosta Turkuun neljän erinomaisesti pelatun NHL-kauden jälkeen. 23-vuotiasta Virtaa odotti Suomessa myös asevelvollisuuden suorittaminen.

Heikki Leime palasi Tepsiin AHL:n Rochesterista ja uutena pelaajana kaupunkiin saapui Malcolm ”Mal” Davis. Ulkomaalaisvahvistus oli ensimmäinen sitten Bobby Lamoureuxin. Davis oli pelannut NHL:n Buffalossa Virran kanssa. Rauli Tammelin, jonka peliura edustusjoukkueessa oli alkanut jo kaudella 1969–70, pani luistimet naulaan. Samoin Kalevi Aho keskittyi siviilityöhönsä. Jouko Narvanmaa lähti pariksi vuodeksi Ruotsin MoDon joukkueeseen.

Jukka Porvari siirtyi TuToon. Kari Kanervo suoritti palomieskurssia Helsingissä ja hänet vuokrattiin syksyksi Jokereihin. Mauri Eivola palasi Jokereista Tepsiin. Uutena ilmeenä Tamminen lupaili aggressiivisempaa Tepsiä, jonka tavaramerkkinä joukkueessa oli vanhastaan Petteri Lehto. Uusista pelaajista saatiin ilmeelle tukea.

SM-liiga oli jaettu kahteen viiden joukkueen lohkoon, joiden välillä pelattiin kaksinkertainen välisarja. Hannu Virta ja Jukka Virtanen muodostivat puolustajaparin kentässä, jota harjoituspaitojen mukaan kutsuttiin mustaksi kentäksi. Ketjuna siinä pelasivat Jukka Vilander – Esa Keskinen – Ari Vuori. Tämän viisikon teho alkoi olla peleissä sitä luokkaa, että se ristittiin pian mustaksi surmaksi.

Musta surma oli avainasemassa kun TPS kahlasi liigan ensimmäisen neljänneksen läpi tappioitta vain kolmen tasapelin rasittaessa saldoa. Kahden kierroksen jälkeen TPS johti sarjaa viidellä pisteellä ennen Tapparaa.

Ensimmäisessä välisarjaottelussa TPS voitti Raumalla Lukon 5–0, mutta lopputulos tai voitto eivät olleet se asia, mitä ottelusta muistettiin. Erotuomari Juhani Jokela menetti pahasti ottelun hallinnan ja seuraukset olivat ikäviä. Kun erotuomari vihelsi Mal Davisille kolmannen jäähyn, niin Lukon maalivahti Jarmo Myllys luisteli maaliltaan soittamaan Davisille suutaan. Tämä ei moista kestänyt, vaan täräytti Myllyksen oikealla suoralla kumoon. Silloin ryntäsi Lukon kapteeni Matti Forss puolustamaan maalivahtiaan iskien poikittaisella mailalla Davisia niskaan. Siitä alkoi Davisin ja Forssin tappelu. Kun riitapukarit oli erotettu, Jokela määräsi molemmille ottelurangaistukset.

Miehet menivät pukusuojaan, mutta pahin oli vielä edessä. Raumalla pukusuojat olivat vierekkäin ja ovet auki. Mal Davis kertoi tapahtumista lähes puolitoista vuosikymmentä myöhemminTepsin lehdelle näin: ”Kävelin pukukoppiin Lukon kopin ohi, ja joku sieltä sanoi minulle jotain, tai katsoi vinoon, en muista enää kunnolla. Menin sinne sisälle ja jatkettiin Forssin kanssa”(Tepsiläinen-lehti, 1/2001, 35). Lukon huoltaja hälytti paikalle poliisin, mutta Lukon kanadalaisvahvistus Brad Palmer sai tilanteen rauhoitettua ennen poliisin tuloa.

Tapauksesta nousi mahtava polemiikki. Raumalaiset vaativat jopa Mal Davisin karkottamista maasta. Kalervo Kummola otti ohjakset käsiinsä kuunnellen kaikkia osapuolia. Pian ilmeni, että tapaus oli saanut melko lailla liioitellut mittasuhteet, eikä loppujen lopuksi kukaan ollut loukkaantunut. Davis sai kolmen ottelun pelikiellon ja Matti Forss selvisi yhden ottelun kiellolla. Riitapukarit löivät reilusti kättä keskenään ja jupakka oli ohi.

Reijo Leppänen saavutti 700 tehopisteen rajan ja pelasi myös 600. mestaruussarjaottelunsa. Sitä enemmän pelejä Suomessa oli vain Timo Nummelinilla. Keväämmällä vauhti alkoi kuitenkin hiipua. Kauden viimeisellä neljänneksellä alkoi jo pudotuspelipaikka olla vaarassa. Runkosarjassa TPS tuli kuitenkin lopulta kolmanneksi. Vanha vainooja Tappara tuli vastaan välierissä. TPS voitti ensimmäisen ottelun Tampereella 6–5. Toinen ottelu Turussa oli tarkkaa peliä. Tappara selvisi voittajaksi numeroin 2–1 ja vauhtiin päästyään voitti finaalipaikkaan vaadittavat kaksi seuraavaakin ottelua. ”Kausi päättyi tylyllä tavalla,” totesi Juhani Tamminen. Pronssiottelu ei joukkuetta paljon innostanut, HIFK vei himmeimmät mitalit helposti 5–1 voitolla pääkaupunkiin.

1987-88

Kupittaan jatkuvasti kasvava yleisömäärä kiihdytti vaatimuksia uudesta jäähallista. Edellisellä kaudella poliisi oli jo kertaalleen keskeyttänyt lipunmyynnin, kun enemmän ihmisiä olisi halunnut halliin kuin mitä sinne mahtui.

Kaudeksi 1987–88 TPS:n johto hankki kaupunkiin Arto Javanaisen Porista. Ari Vuori lähti Lukkoon ja Petteri Lehdon paikkaa puolustuksessa paikkasi Markus Lehto. TuTosta saatiin Juha ”Pikkari” Virtanen, todellinen taistelijaluonne. Mainio löytö oli myös Pekka Tirkkonen, josta punoittavine poskineen tuli pian yksi yleisön suosikeista.

Suurin muutos joukkueessa tapahtui maalivahtien osalta. Jorma Valtosen ja Jyväskylään muuttaneen Jouni Rokaman tilalle astuivat 19-vuotias Kari Rosenberg ja 20-vuotias Timo Lehkonen.

Timo Nummelinin uskomaton TPS-ura päättyi, ja liigakauden ensimmäiseen peliin Nummelin tuli jäälle kravatti kaulassa. 23 kautta käsittänyt, 773 mestaruusarjaottelua sisältänyt (vuonna 1993 ottelumäärä kasvoi yhdellä) ura liigatasolla oli päättynyt. Numero 3 jäädytettiin, tosin poikansa Petteri sai oikeuden pelata numerolla tulevaisuudessa.

Sarjan ensimmäisen neljänneksen jälkeen TPS oli sarjassa toiseksi viimeisenä. Vahva hyökkäyskalusto teki kauden aikana 206 maalia, mutta omiin ropisi myös helposti kiekkoja. Javanainen teki kaudella peräti 47 ja Mal Davis 32 maalia. Maali-ilottelun takana oli usein sama mies: Esa Keskinen, joka antoi kauden aikana 66 maalisyöttöä. Keskisen ja Javanaisen mustan surman kolmannen lenkin Jukka Vilanderin olisi tarvinnut tehdä vain yksi piste enemmän, ja pistepörssin kolmoisvoitto olisi tullut Turkuun.

TPS jäi kuitenkin runkosarjassa viidenneksi ja siten joutui ulos pudotuspeleistä ensimmäistä kertaa SM-liigahistoriansa aikana.

1988-89

TPS:n iskulause ”kulta on värimme” oli pilkkakirveiden suussa muuttunut muotoon ”multa on värimme”. Lähelle kuntasuonta oli päästy, mutta aina ennen ratkaisua muut olivat menneet ohi. Kaudella 1988–89 Tepsin maineen pelastajaksi tuli Hannu Jortikka.

Pelaajauransa jälkeen Jortikka oli valmentanut Kärppien A-juniorit kultaan, nuorten maajoukkueen valmentajana tuli MM-kultaa vuonna 1987 ja olympiajoukkueen kakkosvalmentajana Calgaryn olympialaisista tuli hopeaa vuonna 1988. Ja kun mies vielä nosti HPK:n SM-liigaan joukkueen päävalmentajana, oli Jortikka saanut maineen, että kaikki mihin hän koskee, muuttuu kullaksi, kuten antiikin ajan kuningas Midaksella.

TPS:n jääkiekon puheenjohtaja Hannu Ansas neuvotteli Jortikan johtamaan TPS:n Suomen mestariksi. Jortikka halusi kakkosvalmentajakseen Seppo Suoraniemen ja ryhtyi kesällä 1988 rakentamaan joukkuetta. Tavoitteena ei ollut mestaruus heti ensimmäisenä vuonna, vaan kolmivuotisen projektin piti tuottaa mestaruus viimeistään kaudella 1990–91, jolloin pelattaisiin uudessa Turkuhallissa.

Jortikan käsissä joukkue koki melkoisen muodonmuutoksen. Tepsin epäonneksi Lukko onnistui houkuttelemaan Esa Keskisen riveihinsä, joten Javanaisen ja Vilanderin keskelle kaivattiin uutta miestä. Kari Jalonen tuli sopimaan kuin nyrkki silmään ykköskentän pelinrakentajaksi. Ketjun taakse sijoitettiin toinen älypelaaja Hannu Virta ja luunkova Heikki Leime, oli kasassa viisikko, jota vastustajien oli syytä kavahtaa.

Toiseksi maalivahdiksi Timo Lehkosen rinnalle tuli Markus Ketterer Jokereista. Samoin Pentti Lehtonen siirtyi Jokereista Turkuun. Petteri Lehto ja Jouko Narvanmaa saivat kutsun palata takaisin Tepsiin. Kokonaan uutta verta edusti Kari Harila. Yllätyspelaajan Jortikka hankki naapuriseura TuTosta. Jari ”Lätty” Hirsimäki teki SM-liigadebyyttinsä 27-vuotiaana.

Toiseksi ulkomaanvahvistukseksi Mal Davisin rinnalle saatiin Steve Graves. SM-liiga oli laajennettu 12 joukkueen sarjaksi. Pudotuspeleihin selvisi kuusi parasta. TPS jyräsi runkosarjan läpi tasaisen tappavaa tahtia. Jukka Vilander naputteli kaudella peräti 43 maalia, uhaten jopa Javanaisen edellisen kauden ennätystä. Loukkaantuminen esti kuitenkin ennätyksen rikkomisen.

TPS voitti runkosarjan keräten viisi pistettä enemmän kuin toiseksi tullut Ilves. TPS taisteli finaalipaikasta totuttuun tapaan Tapparan kanssa. Ilves kohtasi puolivälierissä JyPHT:n ja Tampereella nähtiin jo unia täystamperelaisesta finaalista, mutta TPS oli asiasta eri mieltä.

TPS ja Tappara olivat kohdanneet play off –otteluissa seitsemän kertaa. Vain kerran eli mestaruusvuonna 1976 oli TPS jäänyt voittajana kentälle. Tappara vei Tepsin kotiedun mennessään voittamalla ensimmäisen ottelun Turussa numeroin 3–1. Tappiota pahempi isku oli Arto Javanaisen ja Jukka Vilanderin loukkaantumiset. Musta surma oli romutettu. 

Hannu Jortikka sekoitti ketjut, mutta Tappara vei toisenkin ottelun nimiinsä numeroin 5–4. Tappara oli vain voiton päässä finaalista. Hannu Jortikka todisti valmentajantaitonsa ja ottelusarja kääntyi. TPS voitti seuraavat kolme ottelua ja finaalipaikka aukesi. JyPHT oli selättänyt Ilveksen, joten kevään 1989 finaalipari oli TPS – JyPHT.

TPS lähti finaalisarjaan selvänä suosikkina leveämmän materiaalinsa turvin, mutta heti ensimmäisessä ottelussa Turussa näkyi JyPin kova taistelutahto. Kahden erän jälkeen peli oli 0–0. Loukkaantumisestaan kuntoutunut Arto Javanainen saatiin peliin mukaan kolmanteen erään. Jukka Vilander pelasi polvituen avulla ja vanha musta surma oli koossa taas. Kolmas erä päättyi Tepsille 5–0 ja musta surman tehopisteet olivat hurjat: Javanainen 2+2, Jalonen 2+1 ja Jukka Vilander 0+3.

Seuraavan ottelun Jyväskylässä JyPHT tuli kovaa ja voitti 4–2. JyPin valmentaja Hannu Aravirta uhosi: ”Julistan sodan SM-tittelistä avatuksi!” Ottelusarjan kolmas ottelu Turussa oli rajua kamppailua. Kahden erän jälkeen tilanne oli tasan 1–1. Kolmatta erää edettiin tasaluvuissa siihen asti, että peliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia. Silloin Steve Graves nousi Kupittaan sankariksi pääsemällä sohimaan Ari-Pekka Siekkisen jo kertaalleen torjuman kiekon verkkoon. ”Ei mikään kaunis maali, mutta varmaan makein, minkä olen Suomessa tehnyt,” iloitsi Graves. Lopullisen

3 –1 maalin teki tyhjään maaliin Kari Jalonen.

Kahden päivän pelitauon jälkeen TPS lensi Jyväskylään kahdella charter-lennolla. TPS:n lataus näkyi pelissä alusta asti, eikä JyP pystynyt kunnon vastarintaan. TPS voitti ottelun 7–1 ja oli vain voiton päässä mestaruudesta.

Kupittaa täyttyi ääriään myöden viidenteen loppuotteluun ja tunnelma oli äärimmilleen latautunut. TPS johti ensimmäisen erän jälkeen jo 3–1 ja Kupittaalla tunnelma alkoi vapautua. Lopullinen ratkaisu tuli kolmannen erän puolivälissä, kun Javanainen tykitti numeroiksi 4–1. Tuskin koskaan TPS:n kehuttu ja vihattu maalilaulu ”Hunajata, hunajata” on kaikunut riemukkaammin. Jo pari minuuttia ennen ottelun loppua katsomo aloitti rytmikkäät ”kiitos Tepsi, kiitos Tepsi” –huutonsa. Loppusummerin soidessa kaikki oli lopultakin totta: kulta oli värimme. Kanada-malja oli palannut Turkuun 13 vuoden tauon jälkeen.

LÄHTEET: Mäki Heikki & Toivola Eero. TPS-historiikit Raitapaidat tulevat (1972), Mustavalkoisten tahdissa (1982), Kultaiset vuodet (1997), Parhaassa seurassa 80v (2002) ja Tepsiläinen-lehti. Mal Davisin haastattelu. 1/2001.

Aloita kirjoittaminen ja paina Enter

Pääyhteistyökumppanit